Polttoaineen hinta pysyttelee edelleen korkealla. Bensalitra maksaa 3-5 senttiä enemmän kuin ennen hinnat pilviin sinkauttanutta hirmumyrsky Katrinaa. Viimeviikkojen hintahuipusta on kuitenkin tultu jo selvästi alaspäin.
Suomen bensiinikauppiaiden liiton hallituksen puheenjohtaja Jarmo Törmälä arvioi, että tällä hetkellä bensan keskihinta on 1,35-1,37 euron luokkaa, kun se korkeimmillaan oli reilusti yli 1,40 euroa,
Pahimmillaan polttoaineen litrahinta käväisi paikoin jopa 1,60 euron tuntumassa.
Polttoaine.net -internetpalvelun mukaan hinta vaihtelee yhä alueittain. Sivuston halvin hinta löytyi Järvenpäästä. Myös Hämeenlinnan seudulla bensaa myytiin jo 1,30 euron litralta.
Kallein bensiini taas löytyi Ivalosta. Muuallakin Pohjois-Suomessa bensalitrasta saatettiin rokottaa yhä yli 1,40 euroa.
Törmälä uskoo polttoaineen hinnan laskevan vielä tässä kuussa samalle tasolle, jolla se oli ennen Meksikonlahden öljynjalostamoja koetellutta Katrina-myrskyä.