Puolentoista vuoden ajan Merijärven kunta on pitänyt huolen kuntalaistensa polttoaineiden saannista.
Polttoainebisnekseen lähtö oli kunnalle pakko. Markkinaehtoista yrittäjää ei löytynyt, ja kuntalaiset olivat kyllästyneet ajelemaan bensapumpulle Alavieskaan, Oulaisiin tai Kalajoelle.
Merijärven kunnanjohto toimi vastuullisesti. Kun huoltoaseman pyörittämiseen suostunut yrittäjä ei halunnut sitoa rahojaan polttoaineen hankkimiseen, kunta teki tarvittavat sopimukset öljy-yhtiön kanssa.
Asiakkaiden maksamat vähittäishinnat määrää kunnansihteeri. Suuria voittoja kunta ei bisneksellä tee. Osto- ja myyntihinnan erotus on pari senttiä litralta. Kertyvä voitto käytetään huoltoaseman kehittämiseen.
Merijärvi on ainoa lajissaan. Missään muualla Suomessa kunta ei ole ottanut vastuulleen polttoaineiden myyntiä eikä missään muualla myynnistä vastaa kunnansihteeri.
Merijärven tapausta kannattaa tutkia tarkasti. Vaikka kunnanjohto koettaa esimerkillisesti täyttää kuntalaistensa palveluiden tarpeen jopa huoltoasemayrittäjäksi ryhtymällä, tilanne on kaikkea muuta kuin normaali.
Kuten moni muu Suomen kunta, myös Merijärvi on vuosien saatossa menettänyt asukkaitaan. Sen asukasluku oli parhaimmillaan 2 700 1930-luvun lopussa. Nykyään väkeä on noin 1 200.
Väestöpohjan kutistumisen myötä eivät ainoastaan kärsi julkiset palvelut vaan myös normaalisti markkinaehtoisesti syntyvät peruspalvelut kuten huoltoasemat, kahvilat ja kioskit.
Ikääntyvä syrjäseutu on monessa kohtaa Suomea kuin Merijärvi. Huoltosuhteet ovat väestön ikääntymisen myötä muuttumassa kasvukeskusten ulkopuolella kerrassaan mahdottomiksi.
Vuonna 2030 Pohjois-Pohjanmaalla on 15 kuntaa, joissa on sataa 15-64-vuotiasta asukasta kohti vähintään 60 yli 64-vuotiasta (Kaleva 13.12.). Voi olla, että monessa kunnassa paljon muutakin kuin bensanmyynti joudutaan vierittämään kunnantalon kontolle.
Huoltosuhteen nopea muuttuminen on herättänyt harvinaisen vähän keskustelua saatikka huolta. 2030 on vain kahdenkymmenen vuoden päässä.
Maalaisjärjellä voi päätellä, että pohjoisen Suomen kunnista huomattava osa on silloin konkurssissa tai vähintäänkin sen partaalla. Muusta maasta puhumattakaan.
Merijärven huoltoasemaongelmaa ei enää voi luonnehtia pelkäksi heikoksi signaaliksi tulevasta. Kyllä kyseessä on jo varsin vahva signaali, joka kertoo Suomen maaseudun rakennemuutoksen alkaneen.
Toinen signaali tulee terveydenhuollosta. Vuoden alussa voimaan astuva asetus määrää neuvolat ja koulut tekemään entistä kattavampia terveystarkastuksia. Monet kunnat ovat ilmoittaneet, etteivät suoriudu asetuksen velvoitteista.
Niin ikävää kuin sen myöntäminen onkin, osa etenkin syrjäisestä maaseudusta on hyvää vauhtia liukumassa terminaalivaiheeseen, jonka lopussa, kuten kulunut sanonta kuuluu, viimeinen sammuttaa valot.