Yleistys eli stereotypiointi ohjaa käyttäytymistä.
Pahimmillaan ihmisiin kohdistuvat stereotypiat luovat turhia ennakkoluuloja. Ihminen tuomitaan tietynlaiseksi hänestä oletettujen ominaisuuksien perusteella.
Jopa ihmisen puhetta voidaan tulkita sen mukaan, millaiseksi, tai mihin ihmisryhmään kuuluvaksi, hänet mielletään.
”Herkkähipiäiset naiset”, ”kaahaavat bemarikuskit” ja ”vaimojaan hakkaavat kehonrakentajat” ovat tuttuja yleistyksiä, mutta onko niillä tekemistä arkitotuuden kanssa?
Ammatteihin liittyy paljon yleistyksiä. ”Kaikki” sairaanhoitajat ovat empaattisia, ”kaikki” kirjastoapulaiset hiljaisia hiirulaisia, ”kaikki” mieskampaajat homoja ja ”kaikki” talousalan ammattilaiset rakastavat vain lukuja.
Ammattien edustajien tiukka luokittelu voi johtaa ammatin hylkäämiseen valintatilanteessa. Pojalla hyvin alkanut tanssiharrastus saattaa tyssätä siihen, että balettitanssijat yhdistetään hentoisiin naisiin.
Tytöllä innokas palokuntaharrastus lopahtaa, koska palomiehet yleistetään hikisiä lihaksia pullisteleviksi uroiksi.
Hoitoala kärsii jatkuvasta miespulasta, koska ala mielletään paremmin naisille sopivaksi. Rakennus- ja metallialalla puolestaan nainen on yhä harvinaisuus. Vieläkin on ihmisiä, jotka uskovat ettei nainen osaa rakentaa.
Yleistys sujuu myös kansallisella tasolla. Me suomalaiset – niin – mitä me olemme? Olemmeko niitä juroja jurnuttajia, joita stereotypiat tarjoavat? Entä ovatko amerikkalaiset äänekkäitä, ison egon omistavia meuhkaajia, jotka tunnistaa jo kaukaa? Kaikki irlantilaiset läträävät oluen kanssa vai läträävätkö sittenkään? Entä onko koko Afrikka yhtä heimojen tanssia ja afrikkalaisten rumpujen pärinää?
Ei ole, voin omakohtaisesti kertoa. Liki kymmenen vuotta sitten vierailin beduiiniperheen luona Egyptissä. Loppumatkan kopsuttelin kamelilla kohti heidän kotiaan. Tähdet loistivat, vaatimaton kivimaja läheni pikkuhiljaa. Suomi-neito oli täpinöissään. Nyt mentiin hissukseen kohti seikkailua. Haastateltavanakin odotti oikea sheikki!
Asumus oli vaatimaton. Kameleita käyskenteli pihalla. Sheikki kertoi monista vaimoistaan.
Mutta: Edessä oli tunnelman romahdus. Kivimajan nurkassa pauhasi televisio – ruudussa pyöri kauniit ja rohkeat.
Se niistä stereotypioista.
Liikenteessä stereotypiointi on suorastaan vaarallista. Autoilija, joka on uskaltanut, tai paremminkin rahallisesti kyennyt, hankkimaan alleen bemarin, saa jatkuvasti osakseen sojottavia sormia. Bemarikuski kaahaa, vaikka ohittaisi hitaammin kulkevia ihan normaalisti nopeusrajoitusten rajoissa. Bemarikuski parkkeeraa leuhkasti, jos ratas hipaiseekaan viivan päälle.
On totta, että (herraparatkoon!) vieläkin auto on joillekin jonkinlainen egon jatke, mutta onkohan bemarikammo jo vanhanaikaista ajattelua?
Vaaratilanteita syntyy, kun näitä kalliimpien autojen kuskeja vahditaan niin hirveästi.
Jos on aamulla iskenyt jäisen auton etulasiin sormilla pari silmänkokoista aukkoa ja tihrustaa maailmaa siitä näkövinkkelistä, ei kaikki välttämättä ole sitä, miltä yhtä äkkiä näyttää.
Yleistyksistä on vaikea löytää positiivista sanottavaa, vaikka tutkijoiden mukaan yleistyskyky on ihmisen tietoisuudelle välttämätön, jotta tietojen luokittelu ja maailman jäsentäminen onnistuisi.
Nii-in, mutta elämä kapeutuu, jos luulee tietävänsä todellisen tiedon sijasta.
Hyviä keskusteluja jää käymättä ja monta valintaa tekemättä, jos uskoo, mitä yleisesti jostakin väitetään.
Jos yleistyksiä on pakko tehdä, tehdään niitä kevyemmillä tasoilla, ei meissä ihmisissä.
Me olemme jokainen omia persooniamme, ja aina yhtä yllättäviä niin kuin vain ihmiset voivat olla.