Beckham jo Ber­na­beun suo­sik­ki

David Beckhamille riitti yksi kotiottelu Real Madridin kannattajien vakuuttamiseen taidoistaan.

David Beckhamille riitti yksi kotiottelu Real Madridin kannattajien vakuuttamiseen taidoistaan.

Beckhamin siirtyminen espanjalaisseuraan oli kesän kuumin jalkapallouutinen. Ennen ensiesiintymistään Bernabeulla Beckham ehti pelata Espanjan maaperällä kaksi vieraspeliä keskinkertaisella tasolla.

Espanjan supercupin toinen osaottelu Real Mallorcaa vastaan todisti Real Madridin vannoutuneillekin kannattajille, että Beckhamista on muuhunkin kuin mannekiiniksi.

Beckham teki päällään joukkueensa kolmannen maalin, kun Real Mallorca kaatui 0-3. Beckham ei pelannut loisteliaasti, mutta oli sopeutunut selkeästi paremmin kotijoukkueen tähtisikermään kuin aiemmin.

Kun Beckham kruunasi tasavahvan esityksensä puskumaalilla, räjähti Bernabeu riemuun.

"Tunsin oloni mukavaksi heti kun astuin kentälle. Yleisö oli mahtavasti mukana, samoin joukkuetoverit tukenani. Ei kai ensiesiintyminen kotikentällä voi paljon paremmin mennä", Beckham arveli.

Bernabeun yleisö on tunnetusti oikukas. Sekä ranskalaistähti Zinedine Zidane että Brasilian Ronaldo joutuivat kokemaan vastarintaa liityttyään Real Madridiin.

Ilmoita asiavirheestä