Eilen Big Brother -talosta häädetty rovaniemeläinen Toni Haste on helpottunut.
"Eilen, kun kuulin oman nimeni suorassa BB-lähetyksessä, minulle tuli helpottunut hyvän olon tunne. Tiesin, ettei kisa kestä enää kauaa ja rahapalkintokin oli unohtunut. Olisin kuitenkin tippunut kolmantena tai neljäntenä, joten oli ihan sama päästä jo nyt pois", Toni Haste, 24, juttelee. Hän on tänään antanut haastatteluja liukuhihnalta, mutta on ehtinyt soitella jo kotipuoleen Rovaniemellekin ja kuullut noin kolmivuotiaan poikansa ääntä.
"Olihan se mukavaa, koska ikävä on ollut. En sen koommin pitänyt poikaani esillä, kävin kyllä päiväkirjahuoneessa hänestä puhumassa, mutta muuten hän ei tähän bb-hässääkkään kuulu millään tavalla. Olen halunnut vain suojella häntä," Haste sanoo.
Miehelle voi tulla yllätyksenä pienoinen mediamylläkkä. Jopa hänen tätinsä on vedetty jo julkisuuteen. Tonin täti on nimittäin mäkilegenda Matti Nykäsen kanssa seurustellut Sirpa Haste. "Jaa, tuota en tiennytkään", hän ihmettelee.
Hänen on vaikea hahmottaa ihmisten reaktioita, koska on itse ollut pari kuukautta neljän seinän sisällä.
"Ensimmäisenä kun tulin talosta ulos, niin olo on ollut pelkästään pelokas, koska joutuu tapaamaan niin paljon ihmisiä. Mutta en minä jatkossa esimerkiksi juontohommista kieltäydykään. Tykkään reissata ja bb-leima on vain kirjainyhdistelmä. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan."
Lue lisää huomisesta Kalevasta.