EU ei enää yritä ohittaa Yhdysvaltoja vuoteen 2010 mennessä. Iskulauseiden sijaan komissio tavoittelee kilpailukykyä ja menestystä keinoin, joihin Suomen on helppo yhtyä.
Viisi vuotta sitten Lissabonin huippukokouksessa Euroopan unioni hyväksyi kunnianhimoisen strategian unionin kilpailukyvyn nostamiseksi. Samalla asetettiin tuolloin komealta kalskahtanut, mutta jo pian pahaksi virheeksi osoittautunut tavoite: EU:n pitäisi olla maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin, tietoon pohjaava talous vuoteen 2010 mennessä. Euroopan piti siis hurauttaa komeasti Yhdysvaltain ohi ja vilkuttaa mennessään.
Paketissa oli mukana myös "e-Eurooppa" -suunnitelma internetin käytön edistämisestä. Sitä ajamassa oli tietoyhteiskunnasta vastannut komissaari Erkki Liikanen. Mutta sen paremmin hänellä kuin kellään muullakaan Lissabonin tavoitteiden toteuttajalla ei ollut voimaa viedä asioita paperilta käytäntöön asti. Lissabonin tavoitteita on puheissa toisteltu kokouksista toiseen. Ikävä kyllä todellisuus on mennyt aivan toiseen suuntaan.
Eurooppa on jäänyt auttamatta jälkeen tavoitteistaan, jotka kuulostavat tänään lähinnä toiveajattelulta. Niin investoinneissa, koulutuksessa, tutkimuksessa kuin kasvuluvuissa EU on jäänyt kauaksi Amerikasta, ja Aasiastakin löytyy monessa suhteessa paljon vaikuttavampia lukemia.
Komission uusi puheenjohtaja, itsekin lissabonilainen José Manuel Durao Barroso osoitti todellisuudentajua ottaessaan Lissabonin strategian käsittelyyn melkein ensi töikseen ja karsimalla siitä kaikki viittaukset vuoden 2010 tavoitteisiin. Kyseessä ei ole vain halu varjella kotikaupungin nimeä nöyryytykseltä. Strategian tarkistus oli koko unionin kannalta aivan välttämätöntä.
Barroson uusi paketti on vahvasti talouspainotteinen. Lissabonin strategian ympäristö- ja sosiaaliset näkemykset on työnnetty sivummalle, mikä herätti jo kiukkuisia reaktioita eurooppalaisen vasemmiston ja vihreiden suunnalta. Samalla tuli heti todistetuksi, että laajan poliittisen yksituumaisuuden saavuttamista tavoitteille on turha toivoa.
Suomessa Barroson suosituksiin on helppo yhtyä. Maa kun jo on kilpailukyvyltään maailman huippua, ja samaan aikaan ympäristöstä ja hyvinvointiyhteiskunnasta on kyetty pitämään huolta. Mutta Suomenkin taloudessa ja työllisyydessä on kohentamista. Suomea rasittaa myös se, että EU:n vanha ydinalue nilkuttaa. Niin sanotut rakenteelliset uudistukset ovat sujuneet toivottoman hitaasti siellä ja Suomessa, ja Saksassa työttömyys on korkeimmillaan sitten 1930-luvun. Koko Euroopan saaminen liikkeelle on yhteinen etu, jota Suomi auttaa parhaiten omalla esimerkillään.
Barroso itse mainitsi esittelypuheessaan Airbus-lentokoneiden ohella matkapuhelimet mallina siitä, että Euroopassa on maailman parhaita aivoja ja innovatiivisimpia yhtiöitä. Ei ole mitään syytä kätkeä kynttilää vakan alle. Lissabonin tavoitteiden toteutuksessa Suomi ja Pohjois-Suomi voivat oikeasti olla Euroopan ydinalueita.
Paperi ohjaa lisää panostuksia tutkimukseen, yliopistoihin, innovaatioihin ja korkeaan teknologiaan. Oulun seudulla on syytä lukea nämä kohdat tarkkaan, sillä ne ovat kuin suoraan alueen omista tavoitteista. Yliopiston ja alueen edunvalvojien tehtävä on katsoa, tuoko Barroson linjaus tilaa uusille aloitteille tai resursseille. Vaikka kaavailtu uusi eurooppalainen huippututkimusyksikkö varmaan syntyy jonnekin muualle, Euroopassa näyttäisi olevan tilaa ja kysyntää hyville esimerkeille. Siinä Oulun seutu voi olla Euroopan keskusalueita.