Syyrian sota sai alkunsa niin sanotun arabikevään innoittamana kansannousuna presidentti Bashar al-Assadin hallitusta vastaan keväällä 2011. Tuolloin hallitus käänsi aseet mieltään osoittaneita kansalaisia kohtaan.
Sen jälkeisten seurausten saldo on kauhistuttava. Yli viisi vuotta jatkunut konflikti on vienyt arviolta ainakin 400 000 ihmisen hengen. Sisäisiä pakolaisia on vajaat kahdeksan miljoonaa, ja ulkomaille sotaa on paennut neljästä viiteen miljoonaa ihmistä.
Tilanne vaikuttaa tällä hetkellä jälleen jokseenkin lohduttomalta. Yhdysvaltain ja Venäjän neuvottelema, viime viikon maanantaina alkanut tulitauko mureni alkuviikosta.
Toiveiden murskautumista vauhditti Aleppoon matkalla olleen avustussaattueen maanantainen tuhoaminen, joka oli jopa sotatoimena poikkeuksellisen häikäilemätön. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kutsui hyökkäystä pelkurimaiseksi.
Todisteet osoittavat vahvasti sen suuntaan, että isku oli joko Syyrian hallituksen tai sen ja Venäjän yhdessä toteuttamana. Venäjä on odotetusti kiistänyt osallisuutensa. Perjantaina rajut ilmaiskut Aleppossa jatkuivat kapinallisten hallinnassa oleville aluille.
Sodat on aina helpompi aloittaa kuin lopettaa. Tämänkin sodan ratkaisua monimutkaistavat siihen sotkeutuneet ulkopuoliset vallat, kuten lähimaat Turkki ja Iran sekä Yhdysvallat ja Venäjä. Alussa länsivallat olivat myös selvästi liian sinisilmäisiä olettaessaan, että syyrialaisten oma kansannousu syrjäyttää nopeasti diktaattorin.
Venäjää ei voi syyttää Syyrian sodan synnystä mutta pitkittymisestä ehdottomasti. Presidentti al-Assad olisi todennäköisesti syösty jo ajat sitten vallasta ilman Venäjän aseellista apua. Nyt diktaattori pommittaa kapinallisia ja siviilejä Venäjän sotilaallisella tuella.
Tilanne palauttaa pakosta mieleen presidentti Martti Ahtisaaren haastattelun vuoden takaa. Siinä hän kertoi, että Venäjä oli vuonna 2012 valmis luopumaan al-Assadin tuesta, jos länsi puolestaan luopuu Syyrian opposition tukemisesta.
Ahtisaari välitti tiedon Yhdysvalloille, Britannialle ja Ranskalle. Nämä eivät reagoineet tietoon mitenkään. Sen jälkeen uhreja, siviilejä ja sotilaita, on tullut muutama satatuhatta lisää.
Jokainen sota loppuu aikanaan, Syyrian sota pahimmassa tapauksessa vasta sitten kun maa on tyystin raunioina, kuolleiden määrä seitsennumeroinen ja pakolaisten virta Turkkiin tai ehkä Länsi-Eurooppaan asti on uudestaan kiihtynyt.
Syyrian kansalaisia ei nyt myöskään lohduta se, että sodan syntyyn ja jatkumiseen syylliset osapuolet saavat lopulta historian tuomion.
Kansainväliselle yhteisölle tappamisen ja kärsimyksen jatkuminen on yhteinen häpeä. Päävastuun voi kuitenkin nyt sanoa olevan Venäjällä ja Yhdysvalloilla. Niillä on suurin kyky saada käänne aikaan.
Vaikka nyt sovittu tulitauko epäonnistui, ponnistelun on jatkuttava. Muiden maiden on lisättävä paineita näiden kahden maan politiikan muuttumiseksi.
Pääkirjoitus