Elokuun alussa 2007 Barack Obama oli huonossa jamassa. Hillary Clinton oli selvästi häntä edellä gallupsuosiossa. Rouva Clinton uskaltautui jopa osallistumaan vasemmistolaisten bloginpitäjien konferenssiin Chigagossa - vaikka tuo joukko halusi vain "tapella Clintonin perheen" kanssa.
Myös Barack Obama tuli paikalle, kun tilaisuus kerran oli naapurissa. Hänen seurassaan olivat vain tiedottaja Robert Gibbs, sekä koripallokaveri ja henkivartija Reggie Love. Tuohon aikaan oli vielä mahdollista keskustella ehdokkaan kanssa, sillä ehdolla, ettei haastatellut häntä.
Puheenvuoroaan odotellessaan hän muisteli tavanneensa Nicolas Sarkozyn Washingtonissa, työhuoneessaan senaatissa. "Tuona päivänä huoneessa oli kaksi tulevaa presidenttiä", Obama sanoi. Sävyssä ei ollut sellaista rehvakkuutta, jota ehdokkaat käyttävät yrittäessään saada itsensä vakuuttuneeksi.
Barack Obama luottaa ehdottomasti kohtaloonsa, jota hän nimittää "hetkekseen". Demokraattien presidenttiehdokkuudesta käydyn raivokkaan taistelun jälkeen hän toisti sen Iowasta Montanaan: "Meidän hetkemme on tullut".
Tiistaina 3. kesäkuuta Saint-Paulissa ensimmäisessä puheessaan puolueen ehdokkaana hän sanoi jälleen: "Tämä on meidän hetkemme. On tullut hetki kääntää lehteä, tuoda uutta energiaa ja uusia ideoita."
Totta on, että Barack Obama ilmaantui juuri sopivaan aikaan. Johtava luokka on menettänyt mainettaan. Amerikkalainen yhteiskunta on entistä monirotuisempi: puolet niistä seitsemästä miljoonasta amerikkalaisesta, jotka ilmoittavat olevansa puoliverisiä, on alle 18-vuotiaita (2000 väestönlaskennan mukaan). Ja kuten Barack Obama muistuttaa, 2050 valkoiset eivät enää ole Yhdysvalloissa enemmistönä.
Rautainen
organisaatio
Barack Obama saapui oikealla hetkellä, ja hänellä oli uudenlainen profiili. Vaikkei hän puhu vieraita kieliä (indonesiaa lukuunottamatta), hän on ensimmäinen "globaali" presidenttiehdokas.
Näennäisen vaivattoman nousun takana on kurinalainen organisaatio, joka rakentuu lähipiirin varaan, chicagolaisiin ystäviin, edistysmielisiin juutalaisiin ja mustiin. Päämajalleen ehdokas antoi vain yhden neuvon: ei draamoja.
Vaikka Barack Obama ilmoitti ehdokkuudestaan vasta 10. helmikuuta 2007, hän on valmistautunut siihen jo pitkään. Ensimmäisestä "suuresta" puheestaan lähtien, jonka hän piti demokraattien puoluekokouksessa 2004, hänen nimensä on mainittu puolueen nousevien tähtien joukossa.
Kesällä 2006 hän vieraili Etelä-Afrikassa ja Keniassa toimittajien kanssa valmistautuen henkilökuviin, joita oli tulossa hänen kirjansa Audacity of Hope ilmestymisen myötä. Kirja ilmestyi marraskuun täytevaalien aikaan, joten hän pääsi kotimaassa mukaan keskusteluun.
Sovinto maailman kanssa
Vaikka Obama nyt torjuu lobbarit, hän ei ole aina ollut yhtä ehdoton. Ensimmäisinä vuosinaan senaatissa hänen poliittisen koneistonsa muodostivat "perinteiset lobbarit ja Washingtonin konsultit", kuten Harper´s-aikakauslehti kertoi 2006. Tärkeimmät tukijat olivat liikemiehiä. Vaikka hän kuinka aikoisi tehdä politiikkaa uudella tavalla, Barack Obamakin osaa ilkeämieliset vihjailut ja myönnytykset. Isänmaallisuutta koskevien epäilyjen jälkeen hän kiinnitti kaulukseensa pienen Amerikan lipun.
Neljä vuotta sitten jotkut amerikkalaiset, myös nuoret, ärsyyntyivät eurooppalaisten innostuksesta demokraattien John Kerryn ehdokkuuteen. He muistuttivat, ettei ole ulkomaalaisten asia päättää, kenestä tulee Yhdysvaltain presidentti.
Ajatus siitä, että Barack Obama voisi saada maansa sovintoon muun maailman kanssa ja jättää taakseen kahdeksan Bushin hallinnon vuotta, näyttää olevan yksi hänen valteistaan. Jo Obaman profiili on arvokkaampi kuin vuosien diplomaattiset ponnistelut. Ulkoministeriö kutsuikin toimittajia kaikkialta Afrikasta seuraamaan esivaalikampanjaa ja tutustumaan Yhdysvaltoihin.
Syynä siihen, että Barack Obama on niin suosittu ulkomailla, on hänen tapansa puhua "maailmalle" ja se, että hän puhuu muutoksesta.
Yksi ääni
muuttaa kaiken
Etelä-Dakotassa Obama puhui Corn Palacessa, merkillisessä maissintähkillä päällystetyssä rakennuksessa. Hän päätti paitahihasillaan puheensa tarinaan, joka kertoo hänen kampanjansa "tarttuvuudesta".
Ehdokas oli Etelä-Carolinassa, oli talvipäivä, ja kaikki sujui huonosti. Hän ei ollut nähnyt tyttäriään viikkoon. New York Times oli julkaissut ikävän artikkelin. Satoi, ja kun hän oli nousemassa autoon, sateenvarjo lensi tiehensä. "Olin raivoissani, väsynyt ja läpimärkä."
Vaalitilaisuudessa oli vain 20 ihmistä. Yhtäkkiä hän kuuli, kun joku pieni rouva, "suuri hattu päässään, kuin hän olisi ollut tulossa kirkosta", alkoi laulaa "Fired up, ready to go. (Intoa täynnä, valmiina lähtöön).
Ja yleisö alkoi laulaa mukana. "Parin minuutin kuluttua tunsin oloni todella hyväksi."
"Jos yksi ääni voi muuttaa yhden huoneen ilmapiirin, se voi muuttaa koko kaupungin. Ja jos se voi muuttaa koko kaupungin, se voi muuttaa koko maan. Ja jos se voi muuttaa maan, se voi muuttaa maailman."
Sen jälkeen Barack Obama alkoi huutaa "Fired up", ja kaikki toistivat hänen perässään. Kunnes puhuja keskeytti heidät.
"No niin, lähdetään muuttamaan maailmaa."
©(2007) Le Monde. Distributed by The New York Times Syndicate