Vuolaana virtaavan Jamuna-joen rannalla Shukzan osoittaa vajaan sadan metrin päässä kiitävää purjevenettä.
"Tuolla koti oli. Kun se sortui jokeen, juoksimme henkemme edestä", Zafarganjin kylässä Bangladeshin pahimmilla tulva-alueilla asuva nainen sanoo.
Tuho tuli auringonlaskun aikaan. Shukzan ja hänen neljä lastaan valmistautuivat illalliselle joenpenkan reunalle rakennetussa hökkelissään. Satoi kaatamalla viidettä viikkoa.
"Virta on aina voimakas. Nyt se kohisi hurjemmin kuin koskaan ennen. Törmä sortui pala palalta, mutta emme voineet muuttaa muuallekaan, toisten maille."
Kaksi tuntia myöhemmin, kun järkyttynyt aviomies saapui paikalle, talosta ei ollut jäljellä mitään.
Nepalin ja Intian osa myös huono
Maailmaa tänä kesänä riepotelleista luonnonmullistuksista Bangladeshin tuhotulvat ovat omaa luokkaansa. Tavallista aiemmin ja rajumpina tulleet monsuunisateet peittivät nopeasti kaksi kolmasosaa veden alle. Lähes yhtä paha tilanne on koettu Nepalissa ja Intian Assamissa, joiden halki samat kymmenet tulvajoet laskeutuvat Himalajalta.
Kymmenen miljoonaa bangladeshilaista menetti kotinsa. Shukzan kuuluu tähän joukkoon. Useimpien tulvauhrien lailla hän on seudun köyhimpiä asukkaita. Juuri he ovat vuosi vuodelta hivuttautuneet lähemmäksi riskialttiita joenpenkkoja ja alavia rantalakeuksia, joilla ketkään muut eivät tahdo asua. Ne ovat äärimmäisen tiheään asutun maan ainoita kolkkia, josta ahkera polkupyöräriksan kuljettaja, katukauppias tai sekatyömies voivat vielä hankkia talonpaikan.
Nyt rantatonttien uudistalot ovat syvällä veden alla. Shukzan kuokkii yhdessä muiden kotinsa menettäneet naisten kanssa virran tuomaa sitkeää savihiekkaa paikassa, missä aiemmin sijaitsivat riisipellot. Sato hautautui syvälle, eikä sitä syödä koskaan.
Hiekan kaivuusta irtoaa paikalliselta rakennusyrittäjältä alle euron päivässä. Saman verran hankkii Shukzanin mies hanttihommilla.
"Ei se riitä juuri mihinkään. Emme voi edes ajatella uuden talon hankkimista, kun emme pysty elättämään edes perhettämme. Ja kuka meille maata antaisi ilmaiseksi?", Shukzan miettii.
Myös työnsaanti on vaikeutunut. Tulvat ovat katkaisseet bussiyhteydet alueen keskukseen Manikganjiin, jonne pitää nyt matkata veneellä Jamuna-jokea pitkin.
Zafarganj sijaitsee Manikganjin alueella pääkaupungista Dhakasta koilliseen. Manikganjia saartavat maailman vuolaimpiin kuuluvat joet Jamuna ja Padma, jotka tunnetaan paremmin intialaisilta nimiltään Brahmaputra ja Ganges.
Tulvia myös odotetaan ja toivotaan
Tulvat ovat näillä alavilla riisinviljelyseuduilla jokavuotisia. Niitä odotetaan, toivotaan ja pelätään: riisi tarvitsee vettä, mutta jos sitä tulee liikaa, menevät sekä sato että koti.
Nyt tulvat olivat suurimmat 18 vuoteen.
"Lähes miljoona ihmistä menetti täällä toimeentulonsa, omaisuutensa tai kotinsa. Noin 65 000 taloa tuhoutui osin tai kokonaan. Teitä tuhoutui yli 200 kilometriä. Yli 500 koulua, terveyskeskusta, virastoa ja laitosta vaurioitui tai hajosi", laskee Iqbal Masud, joka johtaa Bangladeshin Punaisen Puolikuun pelastustoimia Manikganjin alueella.
Manikganjin kaltaisia tuhoalueita on Bangladeshissa kaikkialla. Nopea väestönkasvu tuottaa liikaa köyhiä ja epätoivoisia ihmisiä, jotka joutuvat sysityiksi sinne missä kenenkään ei pitäisi asua.
Bangladesh on pinta-alaltaan Suomea pienempi, mutta asukkaita on 140 miljoonaa. Heistä yli puolet elää köyhyysrajan alapuolella eli joutuu selviämään alle eurolla päivässä.
Shukzanilla on myös pääkaupungissa Dhakassa runsaasti kohtalotovereita. Kymmenen miljoonan asukkaan Dhakan slummikortteleista monet ovat yhä kahluualtaita.
Haisevien kuravesikatujen läpi polskitaan veneellä, polkupyöräriksalla tai kahlaten. Noin 1,5 miljoonaa ihmistä asuu edelleen tilapäisissä tulvasuojissa kuten koulujen yläkerroksissa tai katuvierille kyhätyissä majoissa.
Useimmat heistä eivät halua palata vaikka vesi laskisikin, koska tulvat voivat toistua koska vain. Monsuunikauden rankkasateet ja tulvat yltyvät Bangladeshissa tavallisesti pahimmillaan vasta syyskuussa. Nyt kärsitty vedenpaisumus tuli ennen aikojaan, ylimääräisenä vitsauksena.
"Mutaa ja vettä on kotona vielä liikaa. Emme palaa vielä pitkiin aikoihin", sanoo valkopartainen Nur Muhammad.
Köyhien hökkelit vesijättömaalle
Muhammad katselee vaitonaisena katuelämää muovipressuista, kepeistä ja juuttisäkeistä kyhäämänsä majan oviaukolla. Majojen pitkät rivit jatkuvat läpi korttelin. Kadun päässä alkaa vesijättömaa, jonka lietteiselle partaalle köyhät ovat rakentaneet hökkeleitään. Nyt se on paisunut leveäksi sisäjärveksi.
Euron päivässä ansaitseva katukaupustelija ei ole tehnyt töitä tulvan alettua. Paha yskä raatelee rintaa."Ensin en voinut, ja nyt en jaksa".
Vaimo Amiral sihtaa hiekanjyviä ja roskia linsseistä.
"Syömme niitä kerran tai kaksi päivässä. Puhdasta vettä on yhä vaikea saada."
Läheisessä Baddan slummissa kadut ovat yhä veden vallassa. Seisova likavesi pysyy asutuksen keskellä ainakin parin kuukauden ajan. Jo nyt yli 100 000 ihmistä on sairastunut ripuliin tulva-alueilla, Punainen Puolikuu laskee.
"Puhtaan veden puutteesta aiheutuva sairastapausten määrä kasvaa yhä. Tulvasta kärsivillä esiintyy ripulin lisäksi runsaasti ihotauteja, hengityselinten sairauksia ja punatautia. Koska ihmiset ovat uupuneita ja saaneet vähemmän ruokaa kuin tavallisesti, he myös sairastuvat helpommin", sanoo Punaisen Puolikuun liikkuvia klinikoita johtava lääkäri Aytal Haque.
Klinikat kiertävät päivittäin kylistä ja slummeista toiseen hoitamassa tulva-uhreja, joiden on muuten mahdoton saada apua vaivoihinsa.
Noin 20 miljoonalta ihmiseltä puuttuvat elämisen edellytykset seuraavan puolen vuoden aikana. He ovat menettäneet omaisuutensa, ansionsa, tulevan satonsa tai kotinsa.