Thaimaan sotilasvallankaappaus oli seurausta maan demokratian kriisistä. Silti pulmat pitäisi pystyä ratkaisemaan muuten kuin ajamalla tankit kaduille.
Sotilaiden vallankaappaus demokraattisessa maassa on aina erittäin vakava ja tuomittava tapahtuma. Thaimaankin vallanriisto noudatti sotilaskaappauksen "perinteisiä" kaavoja. Pääministerin poissa ollessa tankit ajettiin pääkaupungin kaduille, televisiokanavat siepattiin omaan käyttöön, entisen johdon lähipiiri otettiin talteen ja rivi kenraaleja ilmestyi televisioon vakuuttamaan, kuinka kaikki tehtiin maan parhaaksi.
Silti ulkomaailman reaktiot ovat olleet jopa oudon mietoja. Teko on toki tuomittu, mutta on tärkeää huomata, mitä seuraavaan hengenvetoon on sanottu.
On vaadittu, että demokratia palautetaan maahan mahdollisimman nopeasti. Sen sijaan ei ole vaadittu, että syrjäytetty pääministeri Thaksin Shinawatra palautetaan valtaan mahdollisimman nopeasti.
Asian ydin on juuri tässä. Sotilasvaltaa Thaimaahan ei missään tapauksessa voi hyväksyä. Silti vallankaappauksen motiivit ovat helposti tajuttavissa. Kaikki riippuu nyt siitä, tekevätkö sotilaat lupaustensa mukaan eli väistyvät pikaisesti vallasta.
Jos edessä on kokoontumisvapauden ja sananvapauden tukahduttaminen, sotilasvalta saa huomata tekevänsä maasta pikavauhtia kansainvälisen hylkiön, josta puhutaan samaan sävyyn kuin Myanmarin diktatuurista naapurissa. Perusvapauksia on rajoitettu jo huolestuttavan paljon.
Jos sotilaat siirtyvät jo pian syrjään, koko tapahtuman voi nähdä vain surullisena päätepisteenä pitkälle sisäpoliittiselle kaaokselle. Kaappauksella näyttää olevan Thaimaan kuninkaan hyväksyntä, ja kuninkaan arvovalta maassa on kiistaton.
Tämän myötä myös kansa Thaksinin tärkeimmällä tukialueella maaseudulla on pysynyt rauhallisena, ja Bangkokissa sotilaita kukitettiin muutenkin. Pääministerin suosio pääkaupungissa oli olematon.
Ilman kuninkaan kokoavaa roolia tilanne maassa olisi kriittinen. Nyt vaikuttaa siltä, että monarkia ja armeija ottivat yhdessä vallan itselleen, kuten ne ovat ennenkin tehneet maan historiassa.
Ei silti voi olla oikein, että demokratian kompastellessa sitä yritetään oikoa sotilaskaappauksen avulla. Kansanvallan instituutiot eivät pääse tällä tavoin koskaan kunnolla kypsymään. Vaikka poliittinen umpikuja oli syvä, sieltä olisi pitänyt pyrkiä pois laillisin keinoin.
Thaksin Shinawatra on tyypillinen populistijohtaja, joka polkaisi puolueensa tyhjästä ja pääsi valtaan isoilla lupauksilla. Silti hän pystyi ensimmäisenä pääministerinä sitten 1992 päättyneen edellisen sotilasvallan voittamaan seuraavatkin vaalit.
Ongelmat eivät alkaneetkaan politiikasta vaan siitä, että jo valmiiksi rikas Thaksin pääministerin töiden ohessa kartutti omaisuuttaan muun muassa myymällä teleyhtiönsä ulkomaille lähes kahdella miljardilla eurolla ja kiertämällä samalla veroja.
Tällaisten temppujen jälkeen pitäisi kellä tahansa olla ymmärrystä luopua politiikasta. Sen sijaan maassa nähtiin keväällä opposition boikotoimat vaalit, valtatyhjiö ja poliittinen sekasorto.
Thaimaa tuskin jää Thaksinia kaipaamaan, mutta sotilasvaltaa ei myöskään voi hyväksyä. On vaara, että alkuvaiheen odottelu muuttuu vielä väkivallaksi. Thaimaahan tarvitaan uudet vapaat vaalit ja siviilivalta mahdollisimman pian. Pahinta on Thaimaasta maailmalle leviävä esimerkki siitä, että sotilaat voivat ottaa poliittisen roolin. Kaikkialla ei ole arvostettua kuningasta taustalla pitämässä lankoja käsissään.