Oululaiset Seppo Huuskonen, 65, Pekka Laakso, 65 ja Juhani Seilonen, 73 eivät suo ymmärrystä soittajille, jotka laittavat yhtyeelle ulkomaankielisen nimen. Seilonen ehdottaa, että jos heidän yhtyeellä olisi nimi, se voisi olla vaikka Plaanaojan bändi.
Nimiasia on kuitenkin vielä miettimättä, koska kolmikko on keskittynyt soittamiseen. Jokaisella soittajalla on oma pitkä historiansa instrumenttinsa kanssa, mutta yhteistä taivalta on kertynyt noin vuosi. "Oli lottovoitto, että minä muutin samaan taloon, jossa Seppo asuu", Seilonen tuumaa.
Kolmikko harjoittelee tiistaisin, jolloin soittajien jalka polkee humpan tai vartalo keinuu valssin tahtiin. Soitto alkaa tasan kello kaksi iltapäivällä ja kestää kaksi tuntia. Ohjelmisto on lastenlauluista vanhaan tanssimusiikkiin. Muutama tämän vuosikymmenen hittikin löytyy soittolistalta.
Paitsi, että harjoituksissa petrataan soittoa, niin kerran viikossa on mukava tavata toisia. Oulun kalatalouskeskuksen toiminnajohtajan työstä eläkkeellä oleva Huuskonen, opettajan työstä eläkkeelle jäänyt Laakso ja sähköalan yrityksen toimitusjohtajan tehtävistä eläkkeelle siirtynyt Seilonen myöntävät, että heille bändihomma on myös sosiaalinen tapahtuma.
Vitsit ja tarinat menneiltä vuosilta ja nykyajasta tekevät kokoontumisen miellyttäväksi. "Tämä on pääkopan hoitoa. Ei sillä ole ollenkaan merkitystä, että onko meillä viimeisen päälle hienot soittimet, vaan soittaminen tuo mielihyvää", Huuskonen toteaa. "Mielihyvän tuottamista pitäisi jokaisen ihmisen harjoittaa. Ihminen ei muuten jaksa. Ihan saman mitä se on, pääasia on että itse saa siitä tyydytyksen", Laakso jatkaa.
Lempisoitin
Miehet eivät soimaa toisiaan harjoituksissa, vaan jokainen kohdistaa kritiikin omaan soittamiseensa - jos on tarvetta. Huuskonen on yhtyeen hanuristi, Laakso puhaltaa torvea ja Seilonen säestää kitaralla. Jokainen pitää omasta instrumentistaan eikä vaihtaisi sitä lauluun.
"Laulu on todella vaativa instrumentti. Samalla välineellä syödään, juodaan ja lauletaan. Ääni on hyvin haavoittuvainen, jos solistin äänelle sattuu jotain on esiintyminen peruttava", Huuskonen miettii.
Kolmikko pitää itseään onnekkaana, että heillä on oma treenikämppä, jossa voi vapaasti soittaa. Muutamia kertoja Huuskonen ja Seilonen ovat kajautelleet kerrostalonsa pihalla. Samassa talossa asuvat eläkeläiset eivät ole purnanneet, että miehet olisivat soittaneet liian lujasti ja häirinneet muita. Huuskonen arvelee, että vuorotyöläisillä tuntemukset voisivat olla jotain muuta.
Miehet ovat huolissaan, että nykyajan lapsia ei opeteta soittamaan soittimia yhtä paljon kuin aiemmin. Jos opetetaan, se tehdään väärin.
"Monen lapsen innostus tapetaan heti alkuunsa kun hänen pitää opetella soittamaan vaikeita kappaleita. Lasten opettaminen pitäisi aloittaa helpoilla lastenlauluilla, joita lapsi itse osaa hyräillä", Laakso tuumaa.
Miehet kiinnostuivat soittamisesta jo nuorena. Huuskosen äiti oli kansansoittaja viulussa. Seppo Huuskonen seurasi äitinsä jälkiä, mutta koki viulun vaativaksi soittimeksi ja opetteli soittamaan haitarilla.
Juhani Seilosen perheessä on soitettu paljon. Hän muistelee opetelleensa kitaransoiton velipoikansa kanssa. Seiloselle kitaransoitosta tuli harrastus vuosiksi.
Hän on soittanut monissa yhtyeissä ja esiintynyt aikoinaan paljon.
Pekka Laakso sanoo soiton opiskelunsa motiivikseen sen, että opettajan on pakko ollut hallita soittaminen. Ennen opettajaksi opiskeluaan hän on soittanut torvea muun muassa Pohjan Veikkojen soittokunnanssa.
Pientä keikkaa
Viime lauantaina kolmikko teki poikkeuksen ja piti ylimääräisen harjoituksen viime sunnuntain esitystä varten. Soittaminen Peltolan asukasyhdistyksen pihajuhlassa ei kuitenkaan heitä isommasti jännittänyt.
Keikka oli jouduttu siirtämään kylmien ilmojen vuoksi toukokuussa kaksi kertaa, joten nyt pääasiana oli, että homma saadaan vietyä loppuun. "Se on meille ulkoilmaharjoitus, olipa yleisöä vähän tai paljon, niin ei se meitä haittaa", Laakso toteaa ennen esitystä.
Ilma sunnuntaina oli kolea, eikä yleisöä ollut sankoin joikoin paikalla, mutta soitto sujui hyvin.
Esiintyminen tuo soittoharrastukseen sen verran positiivista säpinää, että muutamia keikkoja miehet voisivat tehdä lisää. He vakuuttavat, että rahan edestä he eivät ala musisoimaan.
"Ammattimuusikon elämä on todella rankkaa. Pitää soittaa myöhään yöhön ja tulla kotiin aamutunneilla pienessä hiprakassa. Aivan kamalaa", he parahtavat yhdestä suusta.