Panttivankien ottaminen on terrorismia, niin Moskovassa kuin muuallakin. Merkitystä ei ole sillä, onko päämäärä oikeutettu tai epäoikeutettu, toimintatapa on halpamainen, sillä panttivankien ottajat leikkivät viattomien ihmisten hengellä. Näin on. Tuomion on oltava varaukseton. Olosuhteet eivät vaikuta asiaan. Tuomiota ei voi lieventää sillä perusteella, että terroristit palvelevat tai sanovat palvelevansa jotain päämäärää.
Tuomio on periaatteellinen. Se perustuu kahteen historialliseen tosiasiaan: ryhmän käyttämät keinot kertovat paljon siitä, miten se tulee toimimaan jos pääsee valtaan; monet kansalliset vapautusliikkeet ovat pystyneet taistelemaan turvautumatta koskaan terrorismiin.
Tämä pitäisi voida kertoa myös sille tshetsheenikommandolle, joka vangitsi satoja onnettomia moskovalaiseen teatteriin.
Toinen tosiasia on, että tshetsheenien itsenäisyystaisteluun venäläisjoukkoja vastaan osallistuu myös ääri-islamilaisia, joilla on suoria tai epäsuoria yhteyksiä al-Qaidaan.
Mutta jos tämän perusteella väittää - niinkuin presidentti Vladimir Putin tekee - että Moskovan panttivankidraamaa voi verrata esimerkiksi Balin verilöylyyn, kyse on sokaistumisesta tai suuren yleisön manipuloinnista. Kyseessä on vanha, häpeällinen tekniikka, erilaisten asioiden sekoittaminen toisiinsa. Se on eräänlaista älyllistä terrorismia. Se ei ole puolueetonta. Kun tässä tapauksessa tuomitaan ääri-islamilainen terrorismi, tavoitteena on pyyhkiä pois ja kiistää Tshetshenian tilanne. Se on todellisuuden kieltämistä.
Näin tehdessään Putin pyrkii selkeän poliittiseen tavoitteeseen: hyötyä länsimaiden hallitusten passiivisesta salaliittolaisuudesta likaisessa sodassa, jota hän on käynyt Tshetsheniassa valtaantulostaan lähtien. Hän hyödynsi ihailtavasti vuoden 2001 syyskuun 11. päivän attentaattien kannaltaan siunaukselliset vaikutukset: hän esitti uskonnollisen tulkinnan - ortodoksinen Venäjä on solidaarinen lännelle taistelussa ääri-islamilaisuutta vastaan - kansallisesta selkkauksesta, joka on 1800-luvun venäläisen imperialismin jälkiseurausta.
Tshetsheenit eivät odottaneet al-Qaidaa ja bin Ladenia taistellakseen Venäjän miehitystä vastaan Kaukasiassa - he ovat tehneet sitä jo puolitoista vuosisataa. Islamilainen radikalismi ei olisi löytänyt tilaa mobilisaatiolle Tshetsheniassa, jos Putin, sen sijaan että hän aloitti sodan uudelleen vuonna 1999, olisi päättänyt neuvotella.
Hän valitsi kuitenkin mieluummin sodan - eikä mitä tahansa sotaa, vaan sodan, jossa harjoitetaan järjestelmällisiä väärinkäytöksiä siviiliväestöä vastaan; sodan, jossa kidutukset ovat yleisiä; sodan, jossa puolisotilaalliset venäläisjoukot kaappaavat miehiä, naisia mutta myös lapsia lunnaita vastaan, ilman että Yhdysvallat ja Euroopan maat tuomitsisivat nuo panttivankidraamat yhtä jyrkästi kuin Moskovan tapauksen.
Asioita mitataan eri mitalla. Terrorismin tuomitseminen menettää moraalisen voimansa, jos se, kuten Putinin tapauksessa, peittää alleen kansallisten selkkausten todellisuuden kieltämisen, niinkuin Tshetsheniassa.
