Raakaöljyissä on vissejä eroja. Kaspianmeren öljy on kuin tummaa ja jähmeää suklaata, niin hitaasti se valuu British Petroleumin (BP) Sangachalin vierailijakeskuksen putkilossa Bakun eteläpuolella. Pohjanmeren öljy taas roiskahtelee viereisessä lieriössä vetisen näköisenä, vaaleana ja ohuena kuin sottainen sima.
Azerbaidzhan, joka tarkoittaa tulen maata, on maailman vanhin öljyntuottaja. Viime vuodet Baku, joka itsenäistyi 1991, on ponnistanut maakaasulöytöjen varassa kohti uutta huippukautta, josta myös Euroopan unioni haluaa osansa.
EU, joka pyrkii vähentämään energiariippuvuuttaan Venäjästä sekä Ukrainan putkista, on äskettäin sopinut uuden Nabucco-putken rakentamisesta Turkista Wieniin. Putken on määrä kuljettaa maakaasua Azerbaidzhanista 2014 alkaen.
Diktatuuria lähentelevä Azerbaidzhan ei ole toistaiseksi antanut kaasuyhteistyölle takuita, sillä välit Turkkiin, jonka kautta maakaasuputki kulkisi, ovat kireät.
Baku on päinvastoin luvannut lisää energiaa Venäjälle, joka taas panostaa kilpailevaan South Stream -kaasuputkeen Mustaltamereltä kohti Bulgariaa.
Baku voinee tosin odottaa lännestä parempaa hintaa. Energiabuumi on myös jo tuonut mukanaan niin suunnitelman laivanrakentamisen aloittamisesta kuin kaasutankkereistakin, jotka välittäisivät Nabuccoon energiaa kaasurikkaan Turkmenistanin puolelta.
Puolet
maailman öljystä
Bakun on raportoitu vieneen öljyä jo varhaisella keskiajalla. Ensin mustaa kultaa kaivettiin silloisessa Absheronissa rannoilta valon ja lämmön lähteeksi ja jopa lääkkeeksi. 1820-luvulla öljynjalostus alkoi kehittyä vauhdilla.
Bibiheybatin lahdenpohjukkaan porattiin maailman ensimmäinen offshore-öljylähde jo 1846.
1870-luvulla ulkomaiset investoijat, niin Nobelin veljekset kuin Rotschildien pankkiirisukukin, innostuivat öljystä ja tuhansiin nousevat tornikolonnat täyttivät Kaspianmeren rannat. 1900-luvun alussa Azerbaidzhan tuotti puolet maailman öljystä.
Neuvostoliitto rakennutti 1940-luvulla avomerelle kokonaisen öljykaupungin Oil Rocksin valtateineen.
Öljy toi uutta vaurautta silkkitien varteen. Siitä kertovat Bakun edelleen yhtä valtava kuin valloittavakin rakennuskanta pylväineen, parvekkeineen ja osmaanisine koristekuvioineen.
BP operoi
tuottoa hallitukselle
Nykyään öljy- ja kaasukentät sijaitsevat kaukana Kaspianmerellä. Siellä öljyä ja kaasua tuottaa myös BP, joka on nykyään Azerbaidzhanin suurin ulkomainen investoija. Se vastaa ACG Oilin nimissä kolmasosasta maan energiantuotannosta.
BP on rakentanut Sangachaliin maailman suurimman öljyn ja kaasun yhteisterminaalin ja suunnittelee uutta kaasukenttää. Shah Denizin kaasuesiintymää pidetään yhtenä maailman rikkaimmista. Yhtiö odottaa uutta tuotantopiikkiä vuoden 2015 tienoilla.
Runsaan vuosikymmenen aikana tehdyt 20 miljardin dollarin investoinnit on vasta saatu kuoletettua. Sopimuksen mukaan BP tilittää Azerbaidzhanin valtiolle jatkossa peräti 80 prosenttia ACG:n tuotosta, kertoo BP:n tiedotuspäällikkö Tamam Bayatly.
Vastineeksi Baku vastaa öljyteollisuuden turvallisuudesta. Vilkkaan rantatien varressa pönöttää aseistettu sotilas multapaakun päällä viiden kilometrin välein. Vartiosta hyötyvät myös naapurit Wärtsilä ja ABB.
Hallitus pitää liikekumppaniaankin visusti silmällä: "Näettekö tuolla vuorella pienen valkoisen talon. Se on hallituksen. Se valvoo kaikkea mitä teemme", opas osoittaa tuotantoalueen takana kohoavaa vuorenrinnettä.
Kun valtio hoitaa kaasun ja öljyn myynnin, BP välittää öljyn ja kaasun kolmessa eri putkessa eteenpäin Georgiaan ja Turkkiin. Esimerkiksi Baku-Tbilisi-Ceyhan -putken kautta lorotetaan päivittäin 1,2 miljoonaa barrelia öljyä kohti Välimerta.
Lähes 1 800 kilometriä pitkä putki pyörähtää maan pinnalla vain kahdesti: alussa ja lopussa. Azerbaidzhanin puolella sitä turvaavat hevospatrullit. Kun Georgia vuosi sitten ajautui sotaan venäläisten kanssa Etelä-Ossetiassa, putket suljettiin välittömästi, Bayatly vakuuttaa.