Suomi on yksi ammatillisen järjestäytymisen vahvoista maista. Liittoon kuulumista on totuttu pitämään itsestään selvyytenä, mutta se ei selvästikään enää ole sitä. Palkansaajien tutkimuslaitoksen julkaisema tuore selvitys kertoo, että vuosina 1993-2002 ammattiliittoon kuuluvien osuus kaikista palkansaajista on alentunut yli kymmenellä prosenttiyksiköllä. Se on tilastollisesti jo suuri määrä.
1990-luvun alussa, laman iskiessä, liittojen jäsenmäärät nousivat jyrkästi. Huippu oli vuonna 1993, jolloin lähes 85 prosenttia kaikista palkansaajista kuului johonkin liittoon. Siitä lukumäärä on nyt laskenut runsaaseen 70 prosenttiin.
Suurin osa ay-toiminnan pohjan ohenemisesta selittyy yhdellä tekijällä: vuonna 1992 perustetulla Yleisellä työttömyyskassalla, niin sanotulla Loimaan kassalla. Se on antanut ansiosidonnaisen työttömyysturvan edut ilman ammattiliiton jäsenyyttä. Jäseniä Loimaan kassassa on jo lähes neljännesmiljoona.
Toinen selittäjä on siinä, että nuorten halukkuus järjestäytyä on selvästi pienempi kuin on ollut aiemmilla sukupolvilla. Tämän taustalla puolestaan ovat usein yleistyneet pätkätyöt, lyhytaikaiset työsuhteet, joiden aikana ei kiinnitytä työelämään samalla tavoin kuin vakinaisissa työsuhteissa.
Loimaan kassan menestys osoittaa, että tällaiselle sidonnaisuuksista vapaalle työttömyyskassalle on ollut selvä tilaus. Jäseniksi sinne voivat liittyä kaikki muut paitsi yrittäjät ja kirkon leivissä olevat. Samalla kyseessä on ilmiö, jota suomalaisilla työmarkkinoilla ei oikeastaan pitäisi olla.
Kaikki työmarkkinamekanismit on nimittäin sovitettu perinteisen ammattiyhdistysmallin mukaan. Liitot neuvottelevat palkoista ja työehdoista, niillä on sanansa sanottavana laajoissa työtaisteluissa ja yksittäistä työntekijää koskevissa kiistoissa. Työnantajatkaan eivät ole ryhtyneet järjestäytymistä murentamaan: selkeät pelisäännöt ja keskustelutavat on koettu kaikkien eduksi.
Järjestäytymisasteen todennäköisin suunta on yhä alaspäin. Mikäli näin käy, työelämän totutut kuviot eivät enää jossain vaiheessa toimikaan samalla tavoin kuin ennen. Jos ay-liike tahtoo tämän suunnan kääntää, sen on ensimmäisenä itse katsottava peiliin. Liitot ovat hyviä puolustamaan työelämään vakiintuneen perusjäsenistönsä etuja. Paljon huonommin ne tekevät itseään tykö nuorille, jotka ovat vasta tulossa työelämään ja joiden edessä on usein näkyvillä vain jatkuva lyhyiden työsuhteiden ketju.
paakirjoitus@kaleva.fi