Palkansaajajärjestöt kaunistelevat jäsenmääriään. Jäsenmäärät saadaan näyttämään muhkeilta, kun mukana pidetään opiskelijoita ja eläkeläisiä.
On moraalisesti vähintäänkin arveluttavaa, kun keskusjärjestöt laskevat muutkin kuin jäsenmaksun maksavia jäseniä mukaan tilastoihin. Asialla on todellista merkitystä, jos ne vaikuttavat työehtosopimusten yleissitovuuteen.
Työehtosopimusta pidetään kattavana, kun sen allekirjoittaneiden palveluksessa on yli puolet alan työvoimasta. Tällainen sopimus sitoo myös työnantajajärjestöjä, olivat ne järjestäytyneitä tai eivät.
Palkansaajien järjestäytymisaste on viime vuosikymmeninä ollut hiljalleen laskussa. Vuoden 2009 lopussa kerättyjen tietojen mukaan ammattiliitoilla oli kaikkiaan runsaat 2,1 miljoonaa jäsentä, joista edunvalvonnan piirissä runsaat 1,5 miljoonaa. Palkansaajien järjestäytymisaste on runsaat 67 prosenttia. Luku takaa sen, että valtaosa palkansaajista on työehtosopimusten piirissä.
Järjestäytymisasteet vaihtelevat kuitenkin aloittain. Teollisuudessa ja julkisella sektorilla järjestäytymisasteet ovat huomattavasti korkeammat kuin yksityisillä palvelualoilla. Yksityisaloilla järjestäytymisaste jo 50:n prosentin tuntumassa, joten niiden yleissitovuus on vaarassa.
Ay-jäsenyys palvelee parhaiten vakituisessa työsuhteessa olevia. Nuoret, joille ei ole tarjota muuta kuin pätkä- ja osa-aikatyötä ovatkin ay-liikkeeseen tyytymättömiä. Se on johtanut ay-jäsenyyden kaihtamiseen.
Ay-järjestöjen etujen mukaista on huolehtia paremmin nuorten ja epätyypillisessä työsuhteessa olevien edunvalvonnasta. Muuten niillä voi olla edessä tilanne, jossa järjestäytymisaste putoaa alle 50 prosentin ja yleissitovuus on mennyttä ylellisyyttä.