Ammattiyhdistysliikkeessä virinnyt pyrkimys rakentaa uusi keskusjärjestö aikaisempien tilalle selkeyttäisi neuvotteluasetelmia ja tarjoaisi mahdollisuuden purkaa turhaa byrokratiaa.
Pitkään vireillä ollut ajatus koota palkansaajien keskusjärjestövoimat yhden katon alle on ottanut aimo askeleen eteenpäin. 22 SAK:hon- ja STTK:hon kuuluvan palkansaajajärjestön johtajat kertoivat aikeistaan tiistaina julkaisemassaan tiedotteessa.
Malli palkansaajajärjestöille löytyy niinkin läheltä kuin neuvottelupöydän toiselta puolelta, Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta. Työnantajapuolihan pani hynttyynsä yhteen vajaat kymmenen vuotta sitten Palvelutyönantajien ja Teollisuuden ja työnantajien keskusliiton yhdistyessä.
Vain yksi on palkansaajarintamasta poissa heti lähtöviivalla: se on ylempiä toimihenkilöitä edustava Akava, joka on pitänyt muutenkin hajurakoa muihin palkansaajajärjestöihin.
Toistasataa vuotta vanha ammattiyhdistysliike kulki syntyaikoinaan edistyksen eturintamassa, mutta on ajan saatossa jämähtänyt paikoilleen varsin byrokraattiseksi möhkäleeksi. Pienetkin omaa toimintaa ja organisaatiota koskevat uudistukset ovat olleet kiven alla ja monenlaisen poliittisen juonittelun kohteena.
Tätä taustaa vasten yli miljoonaa palkansaajaa edustavan ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n ja 600 000:n toimihenkilön STTK:n yhdistyminen on merkittävä uudistus. Se tarjoaa tilaisuuden purkaa ammattiyhdistysliikkeeseen pesiytynyttä turhaa byrokratiaa ja saattaa toimintatavat nykyaikaan.
Uuden järjestön perustaminen kuvastaisi sitä, mikä on jo tapahtunut työelämässä. Suhteessa työnantajiin ei ole eroa siinä, onko niin sanottu tavallinen työläinen vai kuuluuko valkokaulusköyhälistöön, joksi toimihenkilöitä on kutsuttu.
Toimialaliukumat sekä työntekijä–toimihenkilö–ylempi toimihenkilö -käsitteet ovat liudentuneet kuten uutta järjestöä puuhaavat ammattiliittojohtajat toteavat tiedotteessaan.
Ammattiliittojohtajat uskovat yhdistyneellä liikkeellä olevan suurempi painoarvo neuvoteltaessa työnantajia edustavan EK:n kanssa. Ainakin se selkeyttää neuvotteluasetelmia ja pakottaa palkansaajaliikkeen etsimään entistä enemmän yhteistä linjaa neuvoteltaviin asioihin.
Keskusjärjestöjen asema neuvottelupöydässä on tosin heikentynyt sitä mukaa kuin työnantajapuoli on yrittänyt siirtää sopimisen painopistettä liitto- ja työpaikkatasolle.
Hiljattain keskusjärjestöjen kesken sovittu eläkeuudistus on kuitenkin osoitus siitä, että edelleen on kysymyksiä, joihin tulisi voida sitoa koko palkansaajakenttä. On mahdotonta käydä liittokohtaisia neuvotteluja kaikkia koskettavista asioista.
Uuden keskusjärjestön rakentaminen tuskin on pelkkä läpihuutojuttu ammattiliitoissa, vaikka hankkeella on terävimmän johdon laaja tuki. Poliittiset viritykset ja henkilöiden välinen kitka saattavat aiheuttaa vielä mutkia matkaan.
Jos uusi järjestö syntyy, se saattaa antaa lisäpotkua liittotasolla tapahtuville yhdistymisille. Tällaisiahan on ollut ja on vireillä.