Sortuneen, vääntyneen metallin alle jääneiden ihmisten avunpyynnöt hiljenivät aamua kohden Puolan kirpeässä pakkasyössä. Pelastustyöntekijät kiirehtivät lumen peittämillä raunioilla ja sisään puhallettiin kuumaa ilmaa, mutta henkiin jääneiden pelastumiseksi olisi tarvittu ihmeitä. Mittari näytti pahimmillaan 17 miinusastetta.
"Kaiken tämän lumen kanssa metallirakenteet käyttäytyvät kuin pakastin. Raivaajat leikkaavat metallilevyjä ja tekevät niihin reikiä. Sisäpuolella on kuitenkin entistä kylmempää", kertoi pelastustöissä ollut lääkäri Marek Brodzki.
Kun Brodzkin pelastusryhmä saapui onnettomuuspaikalle Wroclawista Länsi-Puolasta yhdeltätoista lauantai-iltana, noin kuusi tuntia onnettomuuden jälkeen, raunioista kuului yhä avunhuutoja. Ne kuitenkin heikkenivät tunti tunnilta, kun pakkanen kiristyi. Aamulla ääniä ei enää kuulunut.
"Enää on vain ruumiiden tunnistusta", Brodzki kertoi sunnuntaina alkuiltapäivästä.
Kännykkäpuheluja
raunioista
Onnettomuuden jälkeisinä tunteina monet loukkuun jääneet pystyivät soittamaan apua raunioista matkapuhelimillaan. Useat kuvasivat vieressään olevan jäätyneitä ruumiita.
Tomek Michalski soitti äidilleen itkien.
Kummatkin hänen jalkansa sekä toinen olkapäänsä olivat metallitangon alla. Hänen vieressään ollut nuori nainen oli kuollut. Tomek yritti pelastaa hänen henkensä - nainen oli hänen kollegansa. Naisella oli puolivuotias poikavauva, äiti kuvasi myöhään lauantaina.
Myös katolisen kirkon papeilla oli kiireinen yö, kun he kulkivat sairaaloissa antamassa viimeisiä voiteluita vakavasti loukkaantuneille. Kirkot täyttyivät itkevistä rukoilijoista.
Pelastustyöntekijät hoippuivat aamun harmaassa valossa hiilivalkeille lämmittelemään. Monet olivat liukastelleet jäisellä metallilla. Apuna oli myös paikallisissa kaivoksissa etsintöihin tottuneita ryhmiä. Koirien hengitys nostatti höyrypilviä, kun ne yrittivät haistaa uhreja romun alta.
Eloonjääneiden etsintä lopetettiin puolilta päivin. Sunnuntaina elossa oli enää raunioiden ympärillä lenteleviä ryvettyneitä kyyhkysiä.