Avo­se­tis­tä me­ri­ha­rak­kaan

Lauantaiaamuna Virkkulan lintutornilla on hiljaista, kuuluu vain lintujen ääniä. Hiljaista on, vaikka tornissa on kymmenkunta ihmistä. Puhumaan ei ehditä, sillä pitää tähystää lintuja.

Lauantaiaamuna Virkkulan lintutornilla on hiljaista, kuuluu vain lintujen ääniä. Hiljaista on, vaikka tornissa on kymmenkunta ihmistä. Puhumaan ei ehditä, sillä pitää tähystää lintuja. On meneillään Tornien taisto, BirdLife Suomen järjestämä vuotuinen lintuharrastustapahtuma.

"Kohtalaisen hyvin menee, nyt on saatu 74 lajia", valottaa Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellisen yhdistys PPLY:n joukkueen jäsen Minna Takalo.

Harvinaisimpina lajeina aamun aikana on pongattu avosetti ja muuttohaukka. Runsaslukuisin laji lienee rannan matalassa melskaavat suokukot, jotka välillä pyrähtävät lentoon muuttojhaukan kaartelun pelottamina. Tyypillisistä lajeista puuttuvat vielä esimerkiksi metsähanhi ja merikotka. Takana on viisi kilpailutuntia, edessä kolme.

Virkkulassa kisaavaan PPLY:n joukkueeseen kuuluu neljä jäsentä, muut Virkkulan tornissa olevat ovat tulleet auttamaan kilpailussa. Jos joku havaitsee uuden lajin, siitä kerrotaan joukkueelle. Kun kaksi joukkueen jäsentä on tunnistanut uuden lajin, se kirjataan ylös.

"Vesi on nyt tosi matalalla, joten linnut ovat kaukana"; Takalo harmittelee.

Sää Tornien taistossa onkin poikkeuksellinen, koskaan aikaisemmin Limingassa ei ole kilpailtu T-paidassa. Lämmin sää on vaikuttanut myös lintuihin.

"Kattohaikaroita ja avosettejä on näkynyt lämpimän kevään ansiosta", sanoo joukkueen johtaja Riikka Kaartinen.



Epäreilu kilpailu


Kaartisen mukaan pohjoisen joukkueet ovat kisassa heikoilla, sillä Etelä-Suomeen on ehtinyt tulla jo paljon enemmän lajeja. Ohi lentävät myös monet tänne ehtineet, rannikkoa seuraavat muuttoparvet. Virkkulan lintutorni sijaitsee aivan Liminganlahden pohjukassa, mutta linnut oikaisevat lahden yli Lumijoelta Oulunsalon suuntaan.

"Tavoitteena on päästä 50 parhaan joukkoon. Totista lajien löytämistä tärkeämpää on harrastuksen tunnetuksi tekeminen", Kaartinen sanoo.

Tornissa ilman kiikaria seisoo tamperelainen Eero Pehkonen, joka kuvailee itseään satunnaiseksi kävijäksi.

"Tiesin, että täällä on menossa tämä kilpailu. Tulin oikeastaan hakemaan tietoa yöretkistä", Pehkonen tuumaa.

Hän on käynyt järjestetyllä yöllisellä linturetkellä joskus aiemmin ja nyt kiinnostaisi lähteä uudelleen, mutta tietoa vaan ei tahdo lyötyä mistään.

"Siinä mielessä tämä on hyvä tapahtuma, että porukkaa kerääntyy yhteen. Tämä on yhdenlainen sosiaalinen tapahtuma", Pehkonen arvioi.

Kilpailun aikana Limingan Virkkulassa havaittiin 82 lintulajia, jota Riikka Kaartinen kuvaa keskivertotulokseksi. Vieraskirjaan nimiä kertyi reilut 50, mutta yhteensä kävijöitä oli toistasataa. Linnuista puuttumaan jäi metsähanhi, mutta merikotka sentään nähtiin.

Koko valtakunnassa lintuja tiirailtiin 800 kilpailijan voimin lähes 200 lintutornissa, Hangosta Enontekiölle.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä