Taide- ja valokuvanäyttely Jussi Jäälinoja ja Ilkka Jaakola. The Jersey Galleries, Lontoo, 9.9. saakka. Kenet sinä kutsuisit juhlimaan pyöreitä vuosikymmeniäsi?
Monet kirjaavat kutsulistalle perheen, sukulaiset ja tuttavat. Kuvataiteilija Jussi Jäälinoja, 70, lähetti avoimen kutsun lontoolaisille. He ovat tervetulleita nauttimaan vastakohdista, jotka syntyvät hyisistä pakkasmaisemista ja ympäristönsuojelujärjestö National Trustin historiallisesta huvilasta joutsenlammikoiden ja ruohokenttien keskellä.
Harmonian sijaan ripustus on vastakohtien onnellinen avioliitto. Jäälinoja ymmärtää elinympäristöstään paitsi taidemaalarina myös kävelijänä, ja hänen tunnetut yönäkymänsä avaavat näyttelyn. Tähdet ja lumikinosten piirittämät latoniityt syventyvät sinisävyjen asteikkoon.
"Kuutamo ei ole minulle romantiikkaa, se voi olla pelottava, ja merkitsee minulle melkeinpä kuolemaa", maalari tuumi Lontoossa.
Suomessa vielä esittämättömät viime vuosien talvimaisemat, kuten Metsola, 2006 ovat aiheiltaan niukempia ja suurentuneet maalauksina. Niissä on enemmän elämää.
Akryylimaalin läiskät ja täplät ovat pilvipäivän värejä ja kerrostuvat teräväsilmäisiksi talvisään ja tilan, värin ja valon matkoiksi. Kuka olisi uskonut, että niukka ja vähäpuheinen pohjoispohjalainen maisema puhuu moniäänisesti.
Tänä vuonna Jäälinoja on maalannut ja piirtänyt pastelleilla ja tusseilla naisten henkilökuvia, toista kestoaihettaan.
Yleisö piti punakeltaisia teoksia sukkelina ja ostamisen arvoisina. Niissä nähdään jopa uusia avauksia askeettisten maisemien temperamentikkaina ja värinnälkäisinä kääntöpuolina.
Jäälinoja on onnekas saadessaan käyttää kuvallisena välineenään latomaisemia, joiden hän tosin pelkää katoavan pian. Hänen lähestymistapansa etuna on vahva katsottavuus.
Vähempi taiteilija voisi ylikuvata, mutta Jäälinojan maisematuntemus estää väritäplien muuttumisen konvehtirasian kansiksi.
Ilkka Jaakkolan debyyttinäyttelyssä varastavat huomion eläinvalokuvien, Iso-Syötteen huurrevaarojen ja kankaalle poltettujen lintuvalokuvien joukossa kaksi otosta.
Ne eivät ole teknisesti varmoja muotokuvia harvinaisista linnuista eivätkä virheettömiä elinympäristöjen esittelyjä. Haahka ja Korppi vetävät puoleensa löytämisen ilolla. Niissä on paljon juuri sellaista luovuutta, jota kansainvälisissä luontovalokuvakilpailuissakin on viime aikoina etsitty.