Villiksi ryöpsähtänyttä keskustelua vaalirahoituksesta ei käytäisi, jos rahoittajat olisi lähtöjään kerrottu mukisematta. Samalla yhä jatkuva farssi kertoo vanhan ja uuden poliittisen kulttuurin kivuliaasta yhteentörmäyksestä.
Pääministeri Matti Vanhanen on saanut tarpeekseen. Tavoilleen uskollisena hän ei räjähdä ja kiehu ja säti. Torstain blogikirjoitus oli kuitenkin Vanhasen mittapuulla aika lailla sapekas. Häntä sieppaa kaikkein eniten syyttely valehtelusta. Lisäksi vihjailut korruptiosta ovat sattuneet pahasti.
"Kolmas ja ylivoimaisesti raskain varjo, joka on heitetty, liittyy Kevan mahdolliseen rooliin puoluerahoituksessa. Tämähän on ollut tämän kesäkuun keskustelun kovinta ydintä. Tästäkään ei saa jäädä mitään epäselvää. Pidin välttämättömänä, kuten monet muutkin, että tämä asia selvitetään pohjia myöten", Vanhanen kirjoitti.
Toisaalta ei Vanhanen voisikaan väittää, etteikö epäilyksille olisi aiheita. Keskustan vaalitukien takaa löytyy niin erikoisia menettelyjä, että hyväuskoistakin hirvittää. Vaalirahoittajiksi on ilmaantunut tahoja, joiden liiketoiminta perustuu hyviin kauppapaikkoihin ja joiden rahaa on valunut runsaskätisesti niille, jotka kauppapaikoista päättävät.
Kaiken huippuna on kelkkatehtaan kauppa Rovaniemellä, johon Vanhanenkin viittasi kirjoituksessaan. Siinä ostajat ja raha ovat nousseet pintaan tavalla, joka haisee pahalta huonommassakin nenässä.
Media voi olla verenhimoinen ja ampunut yli tässäkin jupakassa, mutta sen syyksi sotkua ei pidä vierittää. Kannattaa palata vaalirahajupakan alkuun. Pommi räjähti silmille, kun keskustan kansanedustajien suorapuheinen ryhmänjohtaja Timo Kalli täräytti televisiossa, ettei ole ilmoittanut kaikkia rahoittajiaan, koska laki ei sitä vaadi.
Eivätkä poliitikot ylipäätään voi väittää, etteikö esiin tullut ole suurelta osin ollut vähintäänkin kummallista. Vaikkei olisi suorastaan valehdeltu, asioita on putkahdellut esiin pala palalta ja aika lailla vastahakoisesti. Esimerkiksi rahoja syytäneet järjestöt olivat koko ajan lähellä keskustan puoluetoimistoa, vaikka puoluesihteeri alun perin koetti kiistää kaiken osallisuutensa niihin.
Aivan pieni ei ole sekään tieto, että vaalirahojen lähde Nova Group on konkurssissa, ja sen johdossa toimineella on kontollaan tuomioita talousrikoksista. Kun sitten mainittu konklaavi kokoontuu pääministerin virka-asunnolla puhumaan kampanjan tukemisesta, kulmakarvat kohoavat yhtäällä jos toisaalla.
Tämän sotkun, joka on jo ajat sitten lähtenyt kaikesta hallinnasta, pohjalla näkyy Suomen muuttuminen. Sitä ei vain pinttyneessä politiikan establishmentissa ole haluttu tunnustaa.
Kabinettipolitiikan aikana, jota muuten muuan Urho Kaleva Kekkonen erityisesti suosi, vakavat miehet päättivät suljettujen ovien takana paljon sellaista, joka olisi pitänyt päättää hallituksen tai eduskunnan istunnoissa. Puolueet oppivat tavoille nopeasti. On aivan varmaa, että jokaisen vaaleja käyneen puolueen historiasta löytyy rahoittajia ja kytköksiä, jotka tämän päivän katsannossa olisivat vähintäänkin moraalittomia.
Keskusta on koettanut vaalirahoitusta hoitaneiden yhdistystensä kautta jatkaa tätä salailun perinnettä, vaikka aika on muuttunut aivan toiseksi. Tätä vaalirahafarssia ei olisi koskaan syntynyt, jos kaikki puolueet ja ehdokkaat olisivat keplottelematta kertoneet, mistä ovat rahansa saaneet.