Kun vaalirahakohu nousi täyteen roihuunsa reilut kaksi vuotta sitten, kutsuttiin jälleen apuun Lauri Tarasti, joka ryhtyi työryhmänsä kanssa sorvaamaan vaalirahoituslakia uusiksi. Laki tulee voimaan tänä syksynä ja ensi vuoden alussa. Tarasti julkaisi tiistaina myös kirjan Vaaliehdokkaiden ja puolueiden rahoitusopas.
On tärkeää, että politiikassa toimiville on tehty erikseen opas. Poliittista rahoitusta on niin monenlaista, että jonkinlaista karttaa tarvitsevat sekä aloittelijat että konkarit. Tosin Tarasti itsekin myönsi, ettei kirjalla eikä uudella lailla tukita porsaanreikiä, joita väkisinkin jää hämärälle vaalirahalle.
Lain tuomat uudistukset ovat 6 000 euron vaalirahakatto yksittäisille lahjoituksille eduskuntavaaleissa. Ilmoitusvelvollisuus koskee eurovaaleissa yli 2 000, eduskuntavaaleissa yli 1 500 ja kunnallisvaaleissa yli 800 euron summia. Jos niin halutaan, tuet voidaan palastella yhä siten, ettei ilmoitusvelvollisuus täyty.
Tulevien vaalien rahoituksessa ja siitä ilmoittamisessa onkin tärkeintä poliittisen kulttuurin muuttuminen, uudenlainen avoimuus. Löperöksi moititun lain voima on, että todennäköisesti käytännöt muuttuvat paremmiksi.
Pelkästään se, että vaaliraha-asiat ovat olleet pitkään esillä lähes päivittäin, vaikuttanee poliitikkojen asenteisiin vaalituen vastaanottamisesta ja vaalien jälkeen tehtävistä vaalirahailmoituksista. Moni tuskin kehtaa tai haluaa toimia ensi eduskuntavaaleissa samalla tavalla kuin yleisesti toimittiin 2007, vaikka lain puitteissa siihen pystyisikin.
Oma osansa tässä kulttuurin muutoksessa on myös haukkana vaalirahasta raportoineilla tiedotusvälineillä, jotka takuulla jatkavat työtään vähintään yhtä kovalla intensiteetillä. Senkin takia vempulointi on hankalampaa kuin aiemmissa vaaleissa.
Toisaalta on myös viitteitä siitä, että poliittinen kulttuuri ei sittenkään ole muuttunut vielä tarpeeksi. Sellainen nähtiin tänä kesänä, kun keskustan vasta valitun puheenjohtajan ja pääministerin Mari Kiviniemen vaalikassaa alettiin tonkia.
Puheenjohtajakampanjassaan pöydän puhdistamisesta iloinnut Kiviniemi ei suostunut valottamaan vaalikassansa sisältöä yhtään enempää kuin laki vaatii ja leimasi kirjoittelun hassuksi kesäkeskusteluksi sekä yritykseksi mustamaalata pääministeriä. Miksi Kiviniemen oli niin mahdotonta kertoa reilusti kaikki mahdollinen auki? Epäilykset heräsivät, vaikka paperit olisivat puhtaat.
Jotkut vaaliraha-ahdingossa kieriskelevät poliitikot ovat kiirehtineet vaalirahaepäselvyyksistä tehtäviä tutkimuksia, jotta ne eivät varjostaisi edessä olevia vaaleja. Tällaiseen ei pidä missään tapauksessa suostua. Viranomaisten on pystyttävä työskentelemään omaan tahtiinsa, eikä poliitikkojen pidä yrittää vaikuttaa siihen.
Vaalirahan antamisessa ja saamisessa ei ole mitään laitonta eikä pahaa. Sellaiseksi se muuttuu, kun sidonnaisuus muuttuu jääviydeksi. Tarastin mukaan päättäjän yleinen ja avoin sidonnaisuus ei tee jääviksi. Vasta, kun päätöksentekoon vaikuttaa henkilökohtainen konkreettinen etu, kyse on jääviydestä.