
Rovaniemeläismiehen vieraat olivat kiinnostuneita vesivoimasta, ja isäntä vei heidät Valajaskosken voimalaitokselle katsomaan, josko laitokseen pääsisi tutustumaan.
Seurue yllättyi, kun missään ei ollut kieltokylttejä, ja ovi oli harjan tukemana raollaan. Ketään ei ollut paikalla, eikä turbiinisalissa huhuilukaan tuottanut tulosta. Valvomoonkin olisi päässyt esteettä, mutta tulijat pysähtyivät ovelle.
Kun ketään ei ilmestynyt paikalle, seurue poistui pelonsekaisin tuntein laitokselta varoen koskemasta mihinkään. Vieraiden isäntä kauhisteli voimalan turvallisuuskäytäntöjä.
Voiko voimalaitoksiin marssia kuka tahansa, pystyykö maallikko aukaisemaan patoluukut? Onko voimaloissa aina avoimet ovet, vaikka kukaan ei ole paikalla?
"Laitoshoitaja on täysin varmasti ollut paikalla, jos ovet ovat olleet auki. Muuten ne ovat aina lukittuna. Laitoshoitaja on ilmeisesti ollut kerroksissa kierroksella, eikä ole kuullut tulijoiden huhuilua. Tietenkään kukaan ulkopuolinen ei saisi päästä huomaamatta sisälle. Vierailuista on sovittava etukäteen", Kemijoki Oy:n tuotantopalveluista vastaava johtaja Kari Jokinen vastaa.
Yhtiön voimalaitokset ovat automatisoituja, eikä niissä normaalisti ole henkilökuntaa paikalla.
Voimalat aitojen takana
Laitosmiehet käyvät laitoksilla vähintään muutaman kerran viikossa tekemässä rutiinitarkastukset, ennakkohuollot ja valvonnat. Voimalaitosten alueet on myös aidattu. Kun kukaan ei ole paikalla, ovet ovat lukossa ja niissä murtohälytykset.
"Laitoksilla on myös kieltokyltit. Tuossa tapauksessa portti on ollut liikenteen vuoksi auki laitoshoitajan ollessa paikalla", Jokinen kertoo. Muutamilla laitoksilla on koeluontoisesti myös kameravalvonta, ja ajan mittaan ne saatetaan asentaa myös kaikille muille laitoksille. Näytöt ovat keskusvalvomossa.
Voimalaitosten käyttöoperaatiot hoidetaan keskusvalvomosta Rovaniemeltä, eikä tavallinen ihminen Jokisen mukaan saa laitoksella mitään aikaiseksi ilman erityistyökaluja. "Ilmeisesti täytyy tehdä joku kytkentäkin ennen kuin yksityisellä laitoksella pääsee ajamaan jotain."
Jatkuvan valvonnan alla
"Pahimmillaan ulkopuolinen voisi saada koneen pysähtymään tai luukun aukeamaan, mutta keskusvalvomo huomaa välittömästi, jos jotain erikoista on tapahtumassa. "
"Esimerkiksi luukku ei ehtisi aueta kuin muutaman sentin, kun se jo huomattaisiin. Keskusvalvomossa tiedetään koko ajan tilanne täysin tarkkaan", Jokinen jatkaa.
Jokiselle ei vastaavia tapauksia ole tullut eteen ennen. Aidan yli on toisinaan kulkenut kalamiehiä, mutta sisällä ei ole käyty. "Ja minäkin olen ollut tässä neljännesvuosisadan."
Voimalaitokset ovat suljettuja alueita, mutta Kemijoki Oy on järjestänyt vierailuja joillekin ryhmille, kuten koululaisille tai yhteistyökumppaneille.
"Mutta vierailusta pitää sopia aina erikseen", Jokinen sanoo.