Opiskelu avoimessa yliopistossa takaa vain harvoin varsinaisen opiskelupaikan korkeakoulussa. Viime vuonna avoimen kautta opiskelupaikan yliopistossa otti vastaan 615 opiskelijaa. Opetusministeriön Aikuiskoulutuksen vuosikirjasta ilmikäyvä luku on noin kaksi ja puoli prosenttia kaikista uusista korkeakouluopiskelijoista. Esimerkiksi Helsingin yliopistoon otettiin avoimen kautta vain 59 uutta opiskelijaa.
Opetusministeriö on ottanut viralliseksi tavoitteeksi helpottaa avoimen yliopiston väylää opintopaikan saamisessa. Väylää halutaan keventää, sillä ministeriön linjausten mukaan yliopistoihin pääsevien uusien ylioppilaiden määrä halutaan lähivuosina nostaa 50 prosenttiin esimerkiksi heille pääsykokeissa annettavilla lisäpisteillä.
Samalla myös vanhemmille ihmisille halutaan tarjota vastaisuudessakin mahdollisuus päästä yliopistoon opiskelemaan.