Maaliskuun alussa voimaan tuleva lainmuutos merkitsee sitä, että Suomessa aletaan vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia pareja. Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle asia on paitsi teologisesti tulenarka myös juridisesti sotkuinen.
Kirkon tämänhetkinen teologinen kanta on, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Kirkon keskuselimiin kuuluvan kirkkohallituksen selvityksen mukaan laki ei tuo papeille oikeutta eikä velvollisuutta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Kirkkolaki tai kirkkojärjestys taas eivät puhu vihittävien sukupuolesta mitään.
Kirkon sisällä mielipiteet ovat pahasti hajallaan. On tiedossa, että osa papeista aikoo vihkiä mies- tai naispareja heti kun laki sen sallii.
Tilanne ei tullut kirkon johdon eteen yllätyksenä. Siihen on kuitenkin valmistauduttu huonosti. Ajatuksena on ilmeisesti ollut, että ajan kuluminen kypsyttää mielipiteitä myönteisemmiksi homo- ja lesboparien vihkimiselle, mikä taas vähentäisi repiviä kiistoja.
Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa papit ratkaisevat oman henkilökohtaisen näkemyksensä perusteella, alkavatko vihkiä mies- ja naispareja. Nämä vihkimiset ovat lain edessä päteviä.
On pappeja, jotka alkavat vihkiä riippumatta siitä, mikä on työnantajan eli kirkon kanta asiaan, on pappeja, jotka haluaisivat vihkiä mutta kunnioittavat kirkon nykyistä linjaa, ja on pappeja, jotka eivät myöhemminkään ala vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja.
Leirijako on vähintään yhtä jyrkkä myös kirkon maallikoiden joukossa.
Evankelisluterilaisen kirkon avioliittokannan ratkaisee kirkolliskokous. Piispojen kannalla on kuitenkin asiassa painoa.
Tällä viikolla koolla olleiden piispojen huolena on myös kirkon yhtenäisyyden säilyminen. Todennäköisesti ensimmäiset kantelut vihkimisistä tulevat tuomiokapituleihin jo muutaman kuukauden sisällä.
Arkkipiispa Kari Mäkinen pyrki kokouksessa valamaan öljyä laineille. Hän vetosi kokouksessa, ettei kenenkään avioliittoa ”asetettaisi kirkkopoliittisen demonstraation tai kamppailun välikappaleeksi”.
On kuitenkin ihme, jos juuri näin ei tapahdu. Kirkon työlle ja kuvalle nuo kiistat ovat ilman muuta vahingollisia.
Yhdeksi ulospääsytieksi kiistassa on esitetty sitä, että kirkko luopuisi vihkioikeudestaan ja vain siunaisi avioliittoja. Piispainkokouksen ohjeistuksen perusteella asiasta tehdään laaja selvitys.
Jos tulos on se, että kirkko vain siunaa liitot, kiistan aihe todennäköisesti vain vaihtuu: kiistaa käytäisiin siitä, voiko kirkko siunata homopareja.
Tulevaisuuden näkymä on, että Suomen evankelisluterilainen kirkko vihkii myös mies- ja naispareja. Nyt kirkossa on vain ratkaistava se, annetaanko epäselvän välivaiheen kiistoineen jatkua vuosien ajan vai avataanko vihkikirkkojen ovet mahdollisimman pian myös homo- ja lesbopareille – silläkin uhalla, että ovat kirkon paukkuvat muutaman vuoden ajan kiivaasti.
Pääkirjoitus