Chilen presidentti Ricardo Lagos on allekirjoittanut avioliittolain, joka sallii myös avioeron. Aiemmin Chilessä on ollut voimassa vuodelta 1884 peräisin oleva, avioerot kieltävä laki.
Yhdeksän vuotta valmisteilla ollut laki tulee voimaan puoleen vuoden kuluttua. Laki allekirjoitettiin satojen vieraiden läsnäollessa presidentinpalatsissa eilen. Tilaisuuteen ei kuitenkaan osallistunut yksi kutsutuista, Santiagon arkkipiispa Fransisco Javier Errazuriz. Katolinen kirkko on jyrkästi vastustanut uutta lakia.
Lain mukaan avioero voi astua voimaan vuoden kuluttua, jos molemmat osapuolet sitä hakevat, ja kolmen vuoden kuluttua, jos vain toinen osapuolista haluaa erota. Avioeron myöntämisperusteita voivat olla esimerkiksi puolison tai lapsen vakava pahoinpitely, aviollisten velvollisuuksien suorittamatta jättäminen tai yhteiselämän käyminen mahdottomaksi esimerkiksi homoseksuaalisuuden, alkoholismin tai huumeidenkäytön vuoksi.
Lagosin mukaan uusi laki vastaa Chilen nyky-yhteiskunnan tarpeita.