Henkilöauto kuuluu vallitsevaan globaaliin fossiilikulttuuriin yhtenä sen oleellisimmista esineistä. Henkilöautoilun yleistyminen alkoi Suomessa 1950-luvulla. Koska olen syntynyt 1945, olen aikalaistodistaja nykymuotoisen (jokamiehelle mahdollisen) henkilöautoilun historialle Suomessa.
Henkilöautojen sarjatuotanto alkoi Yhdysvalloissa 1901 ja liukuhihnatuotanto 1913. 1950-luvulla kotikylässäni ei ollut yhtään yksityistä henkilöautoa. Pitäjässä oli muutamia, kuten kunnanlääkärillä ja eläinlääkärillä. Henkilöauto oli liian kallis tavalliselle ihmiselle.
1960-luvulla tapahtui räjähdysmäinen autoistuminen. Jo 1950 luvulla oli aloitettu nykyaikainen tierakennus, tosin huomattavalta osin ihmistyövoimaa käyttäen. Ensimmäinen valtatie, joka sai päällysteen, oli Turku–Helsinki 1960.
1960-luvulla rakennettiin moottoriteitä. Sitten tuli 1973 öljykriisi, jonka seurauksena moottoriteiden rakentaminen lopetettiin. Tällöin kuviteltiin autoliikenteen kasvun taittuvan pysyvästi. Moottoriteiden rakentaminen pääsi pannasta vasta 1980-luvun lopussa.
Autojen reaalihinta oli laskenut 1960-luvun lopussa jo niin paljon, että opiskelija saattoi ostaa ikälopun auton, kuten itsekin tein, ja öljysorateitä piisasi. Öljykriisin jälkeen henkilöautojen määrä on noussut jatkuvasti.
Nykyisin Suomessa on noin 2,8 miljoonaa henkilöautoa. Autokanta on vanhaa, keski-ikä noin 11,5 vuotta. Käytössä olevan autokannan laskennallinen keskiarvohinta/auto on noin 4 000 euroa, eli lähes jokaisella on mahdollisuus autoiluun.
Kymmenkunta vuotta sitten keskusteltiin paljon öljyn loppumisesta, ilmastomuutos ei ollut vielä julkisessa keskustelussa lainkaan. Silloin asiantuntijat arvioivat, että öljyä riittäisi vielä noin 50 vuotta. Pohdittiin yksityisautoilun tulevaisuuden näkymiä. Amerikassa kehitettiin ns. särötystekniikka, jolla öljyä ja kaasua voidaan taloudellisesti erotta öljyliuskeista ja huoli loppui.
Nyt näyttää siltä, että planeetan ekosysteemi ei kestäkään hiilen palauttamista ilmakehään määrättömästi. Yksityisautoilulle yritetään kuumeisesti kehittää vaihtoehtoisia voimanlähteitä, suurin toivo on sähköautoissa.
Mutta onko suurin uhka autoilulle sittenkin tieverkoston rapautuminen muuttuneiden talvien johdosta. Julkiseen keskusteluun on hiipimässä havaintoja siitä, että tähänastisella tekniikalla rakennetut tiet eivät kestä talvia, jolloin lämpötila sahaa nollan molemmin puolin ja sade tulee kaikissa olomuodoissa.
Jokainen on voinut itsekin havaita tänä talvena tapahtuneita tievaurioita. Muutama vuosi sitten uudelleen päällystetty tie on halkeillut ja päällyste laajalti murtunut mosaiikiksi. Ilmeisesti talvet ovat tulevaisuudessakin tämänkaltaisia.
Autot ja tiet liittyvät toisiinsa. Onko heikoin lenkki tiestö, vaikka siitä nyt vähemmän kannetaan huolta? Uskoisin, että ilmastonmuutos tarjoaa jatkossakin epämiellyttäviä yllätyksiä.
Seppo K. Junnila
Haapajärvi
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.