Jälleen kerran sai lukea, miten poliisi oli ajanut rattijuoppoa takaa. Kaupungin keskustassa oli ajettu 100 kilometriä tunnissa. Välillä ajellaan jopa pitkin jalkakäytäviä ja kevyen liikenteen väyliä, kun yritetään karkuun. Harvoin karkuun kuitenkaan päästään, mutta jatkuvasti täysin sivulliset ovat vaarassa.
Olen jo reilu 15 vuotta sitten ehdottanut, että uusien autojen ajonestojärjestelmään, joka on pakollinen systeemi, integroidaan myös mobiiliyhteys. Eli ”SIM-kortti” valmistetaan autoon kiinteästi.
Trafin autoveroon sisältyy sitten yhteyden tarvitsema operaattorin vuosimaksu. Trafi voi ottaa kaikkiin autoihin olevan yhteyden siltä operaattorilta, keneltä haluaa.
Tämän etäyhteyden kautta Trafi voi pistää kaikkiin autoihin, joista ei ole huomautuksista huolimatta maksettu vakuutusta, veroja tai on jätetty katsastamatta, ajoneston päälle. Eipä liiku tällaisia ajoneuvoja enää liikenteessä. Nyt poliisi joutuu poistamaan niitä liikenteestä valvonnan yhteydessä.
Samoin näissä takaa-ajotilanteissa myös poliisi voi etäsammuttaa auton. Itse asiassa ei tarvitse edes lähteä takaa-ajoon. Poliisilla on jo yhteys Trafiin olemassa, millä ajoneuvoja voidaan liikenteessä tarkistaa. Jopa automaattisesti kameran avulla. Paljon uutta ei vaadita lisättäväksi ”etälamautuksen” toteuttamiseksi.
Autokanta uudistuu pikkuhiljaa, joten ajan saatossa kaikki liikenteessä olevat autot on varustettu tällä systeemillä. Kyseinen tekniikka olisi ollut mahdollista toteuttaa jo kauan siten, mutta ei. Tuollaisen mobiilin modeemin sisällyttäminen auton ajonestoon ei kustanna juuri mitään. Kuluttajalle tarkoitetun mokkulankin voi ostaa kaupasta muutamalla kympillä.
Eihän tällaista toteuteta, vaikka sillä säästyy varmasti ihmishenkiä ja muutenkin liikenne menee turvallisempaan suuntaan. Vaan annapa olla, kun kyse on rehellisen ja tunnollisen autoilijan valvonnasta rahastusmielessä, niin johan on kaikki maailman ”Ollilat” niitä suunnittelemassa.
Paljon hienompaa ja kalliimpaa tekniikkaa on tullut ja tulee koko ajan lisää autoihin. Hyviä ja turvallisia järjestelmiä nekin, ei siinä mitään. Tällaista yhtä kuitenkin melko yksinkertaista järjestelmää ei saada aikaiseksi. Ei kai tässä voi esteenä olla mikään muu kuin joku kansalaisen itsemääräämisoikeuteen puuttuminen. Pitää saada ajaa katsastamattomalla autolla ja tarvittaessa virkavaltaa karkuun, jos niin haluaa.
Joku taisi joskus silloin kauan sitten tätä ehdottamaani teknistä ratkaisua moittia vaaralliseksi tuon etäsammuttamisen osalta. Auto voi kuulemma pysähtyä vaaralliseen paikkaan.
Voihan tässäkin poliisi käyttää omaa harkintaa, missä kohtaa aktivoi auton sammutuksen. Ajelee rauhassa etäämpänä takana ja oikealla hetkellä sammuttaa auton. Eikä se auto siihen paikkaan pysähdy. Jokainen, jolta on auto sammunut syystä tai toisesta esimerkiksi polttoaineen loppumisen tai teknisen vian vuoksi, tietää, että auto rullaa vielä jonkin matkan eteenpäin eikä pysähdy kuin seinään.
Mielestäni holtiton kaahaaminen ja usein vielä humalassa milloin mitäkin väyliä pitkin on monin verroin vaarallisempaa. Täytyy ottaa huomioon, ettei mahdollisen rattijuopon ajonkaan voi antaa vaan jatkua. Ajo täytyy yrittää keskeyttää. Tähän olisi olemassa lähes varma ja hienostunut tapa.
Petri Saransalmi
Oulu