Au­to­ku­va­sar­jat olivat kovat sana

Autojen status oli neljä tai viisi vuosikymmentä sitten huomattavasti korkeampi kuin nykyisin. Tämän päivän pikkupoika tuskin riemastuisi vetäessään purukumipakkauksesta tuiki tavallisen perheauton kuvan.

Autosarjassa saattoi ihastella vaikkapa Angliaa.
Autosarjassa saattoi ihastella vaikkapa Angliaa.

Autojen status oli neljä tai viisi vuosikymmentä sitten huomattavasti korkeampi kuin nykyisin. Tämän päivän pikkupoika tuskin riemastuisi vetäessään purukumipakkauksesta tuiki tavallisen perheauton kuvan. Auto on nykyisin arkinen kapistus, mutta ennen oli toisin. Jukka Vesterisen kirja Autokuvien kulta-aika - Suomalaiset autoaiheiset keräilykuvat 1954-1970

(Alfamer)

kertoo ja näyttää, minkä sortin autokuvia tungettiin muun muassa kahvi-, suklaa- ja purukumipakkauksiin.

Makeisten ja autokuvien yhteistyö alkoi toki paljon aiemmin kuin vasta 1950-luvun puolivälissä. Jo vuonna 1908 oli myynnissä Hyrysysy-karamelli, jonka kääreessä komeili melkoisen upea hyrysysy eli auto. Nimen hyrysysy keksi autolle virolahtelainen kauppias Abel Klami sanomalehti Suomettaren kilpailussa. Nykyisin hyrysysyistä kuulee harvemmin.

Hyrysysystä kasvoi pikkuhiljaa auto. Samalla tämä mahtava väline osoitti melkoisia virtaviivaistumisen merkkejä. Kahvipaketin mukana tulleessa kuvassa komeilikin yhtäkkiä lennokas Ford Mustang tai Rover - lue "Rouvör", kuten kuvan alalaidassa neuvottiin. Tai sitten Daimler, lue "Deimlö".

Neekeripojan
autosarja

Kahvin ja sitä mukaa myös sen menekkiä kasvattamaan polkaistun autosarjan nimi saattoi yli 50 vuotta sitten olla niin merkillinen, ettei sellainen tänä päivänä hyvästä syystä tulisi kuuloonkaan.

Huikea näyttö on Kokkolan Kahvipaahtimon Neekeripoika-kahvin kylkeen tyrkätty Neekeripojan autosarja. Kyllä kelpasi Neekeripojan autosarjassa ihastella vaikkapa 36 hevosvoiman moottoritykillä siunattua Angliaa (kotimaa Englanti - England, opasti kuvakortti), joka pystyi saavuttamaan huippunopeuden 105 kilometriä tunnissa.

Ja meno sen kuin parani. Keräilykuvissa pääsi 1960-luvulla tutustumaan muun muassa Isuzu Bellettiin, jolle pikkupojat antoivat niin tavattoman hassun nimen Isuzu Pelle. Tai sitten itäsaksalaiseen varttikilon purkkiin eli Wartburgiin.

Ja tutustumaan pääsi myös neuvostoliittolaisiin autoihin: upeaan Volgaan, lukemattomien pilkkakirveiden murjomaan Moskvitshiin ja neuvostoeliitin tarpeisiin luotuun ZIL:iin. Mutta ei kuitenkaan Jaltaan, joka legendan mukaan on kaikkien aikojen surkein Suomeen tuotu auto. Jaltan maine oli niin huono, ettei sen kuvaa painettu yhteenkään keräilysarjaan.

Vuoden kahvit
eteenpäin...

Keräilijän arki voi olla ankea, eikä keräilykansion täyttäminen 1950-luvullakaan ollut helppo tehtävä. Vuonna 1955 kirjoitti muuan koululainen kahvifirmalle näin:

- Nyt kävi niin ikävästi, että kolmea autoa en saanut millään kerättyä. Meille on jo ostettu vuoden kahvit eteenpäin ja nyt äiti teki lopun tästä asiasta. Minä kävin kaikki liikkeet kysymässä ja sitten vielä tukkuliikkeet eikä mistään löytynyt sellaisia purkkeja. Ne ovat länsivyöhykkeen autoja ja sitä varten ne on niin vaikeasti saatavia. Toivon, että minut otettaisiin huomioon kun näitä kansioita tarkastetaan.

Täyden kansion kahviyhtiöön toimittanut sai palkinnoksi keltaisen, punaisen tai sinisen vieterikilpa-auton ja sen säätämiseen tarvittavan kiintoavaimen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen