Satelliittipaikannus on yhä vaihtoehto mahdollisten tienkäyttömaksujen keruulle, kerrotaan Liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Helmikuussa aloittanut työryhmä selvittää yhä, millä tavalla Suomessa olisi mahdollista siirtyä satelliittipaikannukseen perustuvaan tiemaksuun. Suomessa ei ole nyt käytössä minkäänlaisia tienkäyttömaksuja toisin kuin monessa muussa EU-maassa.
Satelliittipaikannuksen hyödyntäminen edellyttäisi todennäköisesti uutta lainsäädäntöä tai nykyisen lainsäädännön muuttamista. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan määräykset henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietorekistereistä koskisivat myös mahdollista uutta tiemaksujärjestelmää.
Liikenneneuvos Tuomo Suvanto kertoo, että lainsäädännössä tulee mahdollisimman tarkoin määritellä paikannustietojen käyttötarkoitukset ja -oikeudet.
– Teknisillä ja lainsäädännöllisillä ratkaisuilla voidaan varmistaa, ettei tienkäyttäjien tietosuojaa tai -turvaa vaaranneta.
Suvannon mukaan lainsäädännöllä pyrittäisiin myös varmistamaan, että suunnitellun järjestelmän huijaamisesta seuraava rangaistus hillitsisi huijausyrityksiä.