Auto suistui mutkassa ulos tieltä ja pyörähti katon kautta ympäri Ylitorniolla maanantaiaamuna.
Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita ihmisiä. Kuljettaja ei loukkaantunut ulosajossa.
Pelastuslaitoksen mukaan tienpinta oli onnettomuuspaikalla liukas. Alueella oli ollut yöllä paikoin pakkasta, ja kosteus oli jäätynyt tien pintaan.
Onnettomuus tapahtui Kuijasvaarantien risteyksessä, noin 30 kilometriä Aavasaksalta Rovaniemelle päin.