Osamaksukaupan yleisin käyttökohde on edelleenkin henkilöauton hankinta. Viime vuonna uudet kulutusluotot ja osamaksukauppa kasvoivat yli 11 prosenttia.
Pankkien omistamien rahoitusyhtiöiden tilastojen mukaan kulutus- ja ja osamaksuluottojen määrä on kahdeksassa vuodessa kolminkertaistunut 1,1 miljardista 3,3 miljardiin euroon.
"Voimakkain kasvu viime vuonna tuli autojen leasing-rahoituksessa, jossa uusi luotonanto kasvoi peräti 20 prosenttia, mikä johtui ennen kaikkea yritysautohankintojen hyvästä kehityksestä", painotti Suomen rahoitusyhtiöiden yhdistyksen puheenjohtaja, Nordea Rahoitus Suomi Oy:n toimitusjohtaja Jukka M.S. Salonen esitellessään tiistaina alan tuloslukuja.
Salosen mukaan rahoitusyhtiöiden tuotteet kävivät viime vuonna paremmin kaupaksi kuin pankkituotteet.
"Uusi luotonanto jäi edellisen vuoden tasolle ainoastaan koneiden ja laitteiden leasing-rahoituksessa, mikä johtuu yritysten varovaisesta investointihalukkuudesta."
Luottotappioita
hyvin vähän
Rahoitusyhtiöiden luottokanta nousi viime vuonna runsaaseen kahdeksaan miljardiin euroon.
Luottotappioita tuli minimaalisesti, vain 8,7 miljoonaa euroa, mikä on 0,11 prosenttia luottokannasta.
Pahimpana lamavuonna 1992 luottotappioita ropisi ennätykselliset 145,1 miljoonaa euroa eli 4,17 prosenttia luottokannasta.
Salonen kertoo, että luottotappioiden pienuus kertoo Suomen talouden hyvästä perusvireestä.
Pankkien omistamissa rahoitusyhtiöissä autokaupan lainaraha maksaa Salosen mukaan noin kuusi prosenttia.
Monet isot automerkit järjestävät auton rahoituksen omasta rahoitusyhtiöstään, joita ammattikunnan piirissä kutsutaan in house -rahoitusyhtiöiksi.
Salonen myöntää, että nimenomaan autokaupassa valmistajien omat rahoitusyhtiöt kilpailevat pankkien rahoitusyhtiöiden kanssa.
Pankkien rahoitusyhtiöiden osuuden autokaupassa arvioidaan olevan noin 60 prosenttia. Myös isoilla kaupan ja kodinkonealan keskusliikkeillä on omaa osamaksukauppaa ja sen rahoitusta.
Autokaupan ulkopuolella keskimääräinen kulutusluotto on 1 000 - 2 000 euroa.
Leasing-luotoissa
paljon kasvuvaraa
Osuuspankkien Keskuspankin OKO:n rahoitusyhtiöpalveluiden pankinjohtaja Pekka Hujala sanoo, että Suomessa on vielä paljon pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka voisivat käyttää leasing-rahoitusta investoinneissaan. Viime vuonna leasing-rahoitus supistui vajaan prosentin.
Rahoitusyhtiöiden yhdistyksen mukaan Suomessa leasing-rahoituksen osuus kokonaisinvestoinneista oli vuonna 2003 neljä prosenttia.
Korkein luku löytyy Virosta, jossa peräti 29,6 prosenttia investoinneista rahoitettiin leasingillä.
Ruotsissa leasingin osuus on yli kaksi kertaa korkeampi kuin Suomessa: 9,3 prosenttia.
Salonen uskoo, että vuodesta 2005 on tulossa jonkin verran vilkkaampi kuin viime vuodesta, sillä esimerkiksi autokauppa on nostanut kuluvan vuoden myyntiennusteensa 140 000 uuteen autoon.
"Koneiden ja laitteiden leasing-rahoitus voisi kasvaa, jos Suomen investoinnit lähtisivät kasvuun. Nyt ne näyttävät suuntautuvan Baltiaan ja kauemmaksikin."
Suomen rahoitusyhtiöiden yhdistykseen kuuluvat Handelsbanken Rahoitus Oy, Nordea Rahoitus Suomi Oy, OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oy ja Sampo Pankki Oy.