
Noin 50-60 neliön kokoinen autiotalo paloi keskiviikkoiltana Heikkilänkankaan Vanhallataipaleella.
Päivystävä palomestari Kimmo Virkkala Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta kertoi illalla kymmenen aikaan, että palo on saatu sammutettua.
Puolen yön aikaan palopaikalla oli Virkkalan mukaan vielä yksi pelastuslaitoksen yksikkö.
– Jälkivartiointi menee pitkälle yöhön, Virkkala toteaa.
Talo tuhoutui palossa, mutta rakennuksen seinät ja katto ovat vielä pystyssä. Henkilövahinkoja ei ole tiedossa, eikä tuli ollut vaarassa levitä ympäristöön.
– Leviämisvaaraa ei ollut, sillä tästä on sen verran etäisyyttä muihin rakennuksiin, Virkkala toteaa.
Poliisi selvittää palon syttymissyytä. Ilmoitus tulipalosta tuli ohikulkijalta.
Hälytys keskisuuresta rakennuspalosta tuli kello 19:17.