Tuska-festareiden viikonloppu Helsingin Kaisaniemessä lienee se kesän ainoa kerta, kun kalpeat gootit ja mustanpuhuvat metallistit uskaltautuvat ulkosalle päivänpaisteeseen. Syykin on selvä: ole siinä sitten synkeä, kun aurinko kärventää siniseltä taivaalta.
Auringonvaloon uskaltautui viikonlopun aikana noin 33 000 raskaan musiikin ystävää. Musiikki ja ulkoasu voivat olla hurjia, mutta festariviikonloppu sujui jälleen kaikin puolin rauhallisesti.
Perjantain alkuillassa esiintynyt Sonata Arctica osoitti Tuskan ulkomusiikillisen perusongelman: keskikesän kirkkaassa auringossa valot ja pommit eivät kerta kaikkiaan näytä miltään ja pohjoinen melankoliakin saa hieman hilpeän sivumaun. Vaan Kemin poikien power-metalli sentään täytti odotusten mitat.
Keikka oli hyvä perussetti etupäässä yhtyeen vanhempaa tuotantoa. Menoa hillitsi hieman vain laulaja Tony Kakon flunssasta painunut ääni sekä keikan alun puuroinen miksaus - monet bändit tuntuivat settiensä alkuvaiheessa hieman varovan desibelirajoja.
Rip-offien isoäiti
Koko festareiden kenties odotetuin vieras, brittiläinen goottirockin legenda The Sisters of Mercy oli valitettavasti Kaisaniemen perjantai-illassa täysin väärässä paikassa. Valo kiusasi tätäkin synkistelijää, mutta perusongelma oli kuitenkin toisaalla.
Bändi, tai pikemminkin sen ainoa jäljellä oleva jäsen, laulaja Andrew Eldrich on pyrkinyt kiivaasti eroon 1980-luvun goottimaineesta. Ihmetellä sopii, miksi. Keltahihaiseen jääkiekkopaitaan pukeutunut gootti-idoli petti pahasti faninsa eikä onnistunut keräämään uusiakaan. Jos ei olisi lavalle nähnyt, olisi alkuun voinut ajatella siellä olevan The 69 Eyesin. Kaikki kunnia kuusysisilmille, mutta The Sisters of Mercyn pitäisi sentään kuulostaa aivan toiselta.
Yleisö odotti selvästi jotain muuta kuin tummaa hard rockia. Hiljalleen kansa alkoi valua pettyneenä ja epäuskoisena sivummalle lavan edestä.
- S-tana, kaikkien rip-offien isoäiti, puhisi eräs jo vähän varttuneempi goottifani oluttelttaa kohti suunnistaessaan.
Armon sisarten live-kokoonpano käsittää Eldrichin lisäksi kaksi kitaristia ja taustanauhat. Kokoonpano ei oikein vakuuttanut toimivuudellaan, sillä välillä kuulosti pahasti siltä kuin muusikot olisivat vain olleet soittavinaan nauhan päälle. Eldrichin ääni tosin on yhä komea ja kantoi upeasti keikan loppuun asti.
Venomia kiinnosti jalkapallo
Lauantaina loistavasti ja tiukasti esiintyneen Amorphiksen jälkeen lavalle kapusi ruotsalainen Opeth. Opethin esiintyminen olikin sitten Tuskan paras. Progemausteinen metalli kaikui upeasti, ja yhtye osoitti, että festareillakin voi soittaa vaikeampaa materiaalia.
Opeth muistutti myös, ettei kaikkien biisien tarvitse olla kolmiminuuttisia metallipurkauksia, vaan yli kymmenminuuttiset tunnelmoinnitkin onnistuvat. Rytminvaihdokset toimivat, ja tämä bändi oli myös miksauksensa osannut vaikeasta setistä huolimatta. Lisänsä toi vielä laulaja Mikael Åkerfeldtin sympaattisuus.
Illan päättänyt brittimörisijä Venom kärsi settinsä alussa pahasti teknisistä ongelmista: ääni kiersi ja mikit vinkuivat ikävästi. Tiettävästi Venomia kiinnosti keikan alla huomattavasti enemmän Englannin jalkapallomaajoukkueen esiintyminen Saksassa kuin oma esiintyminen. Sen kyllä huomasi. Lieneekö Venomin hieman tahmainen esitys johtunut Englannin tappiosta.
Sunnuntaina Tuskan yritti vielä huurruttaa muun muassa sveitsiläis-amerikkalainen Celtic Frost.