Aurinkoenergian talteenotto ottaa vihdoin Suomessakin varovaisia ensiaskelia suuremmassakin mittakaavassa kuin pelkästään sähkölinjoista kaukana sijaitsevien kesämökkien virran tuottajina.
Jokin aika sitten asiassa törmättiin tosin ihan uutisen arvoiseen yksityiskohtaan. Kävi ilmi, että Tullin linjauksen mukaan yli 50 kilowattituntia tuottava laitos on sähköverovelvollinen, vaikka tuotannon pääosa menisi pelkästään omaan käyttöön.
Pian uutisen julkistamisen jälkeen useampikin ministeri ehti jo ilmoittaa, että lakia, johon Tullin tulkinta perustuu, muutetaan. Mielenkiintoista on toki nähdä, kuinka kiirettä tällä kertaa pidetään.
Eihän esimerkiksi Suomessa hiilen käytön rajuun yleistymiseen johtanutta turpeen verotusta koskevaa lakia kenelläkään tunnu olevan kiirettä muuttaa. Ei vaikka hiilen mukana valuuttaa virtaa maan ulkopuolelle miljoonia koko ajan samalla kun kansataloudellisesti hassuun tilanteeseen johtanut verotuskäytäntö heikentää myös Suomen energiaomavaraisuutta.
Aurinkopaneelien hintojen lasku ja tehon kasvaminen ovat pääsyyt siihen, että aurinkoenergian talteenotto on nyt monipuolistamassa myös suomalaista energiakarttaa.
Eikä meillä toisaalta olekaan mitään hyvää syytä jättää demokraattisesti kaikille paistavaa aurinkoenergiaa hyödyntämättä. Vanhat käsitykset siitä, että täällä ei olisi aurinkoa tarpeeksi, ovat myös osoittautuneet paikkansapitämättömään luuloon perustuviksi.
Toki aivan keskitalvi on ongelmallinen, mutta jo kevättalven aurinkoiset hankikelit tuottavat tehoa jopa enemmän kuin keskikesä, koska hankien kimallus lisää auringonsäteiden tehoa.
Asiantuntijoidenmukaan Suomi onkin aurinkosähkön kannalta aivan yhtä hyvä paikka kuin Saksa tai Tanska.
Saksassa aurinkopaneeleja näkeekin jo kaikkialla ja koko maan sähköntuotannosta liki seitsemän prosenttia tuotetaan auringolla. Suomessa koko tuotanto vastaa vain muutamaa promillea.
Minulle on kertynyt myös omakohtaista kokemusta aurinkosähköstä.
1990-luvun alussa rakentelin pientä kesämökkiä Kuusamoon. Koska paikallinen sähköyhtiö pyysi niin sanotusti maltaita sähköliittymän rakentamisesta, mökin katolle hommattiin 60 watin aurinkopaneeli. Yhdellä paneelilla saatiin riittävästi virtaa vain mökin valaisuun ja television katseluun, mutta yhdessä isohkoon akkuun liitettynä järjestelmä palveli hyvin.
Huoltoa järjestelmä ei pahemmin kaivannut ja kun paneelin kaivoi helmikuun loppupuolella esiin lumen alta, auringonsäteiden lämpö riitti pitämään paneelin sulana ja tuotannossa koko lopputalven ajan.
Alkuaikoina pidin myös kirjaa paneelin tuottamista sähkömääristä erilaisissa sääolosuhteissa. Pimeässä paneeli ei luonnollisesti tuottanut mitään, mutta Suomen kesässä tavallisina, sadepilvien hämärtämien kesäpäivien aikanakin tuottoa oli, tosin vain neljäsosa siitä, mitä saatiin talteen pilvettömässä auringonpaisteessa.
Valtion lisäksi eri puolilla maata toimivat sähkölaitokset ja myös kunnat ovatkin jatkossa avainasemassa, jos aurinkosähkön ja -lämmönkin osuutta todella halutaan lisätä.
Esimerkiksi osa kaupungeista ja kunnista suhtautuu taloihin asennettaviin aurinkopaneeleihin hyvinkin mutkattomasti. Sen sijaan toiset vaativat pieneenkin työhön täyden, kuukausia kestävän luparuljanssin. Käytännöt olisikin saatava yhtenäisiksi ja mahdollisimman helpoiksi.
Lisäksi sopimukset aurinkoon investoineiden taloyhtiöiden tai yksityisten kansalaisten ja paikallisten sähkölaitosten välillä olisi syytä saada reiluiksi. Siinä lopullinen sähkölasku muodostuu vain tuotetun ja ostetun sähkön erotuksesta samalla kun sähkön hinta pysyy kumpaankin suuntaan samana.
Kolumni