Tuttu perhe perehtyi aikoinaan Suomeen bussista käsin. Tuijottivat kaksi viikkoa metsiä ikkunasta. Eivät tulleet uudestaan, vaikka mies oli nuorukaisena jo kerran menettänyt sydämensä jollakin järviseudun tangolavalla.
Myöhemmin heidät on nähty vuosittain patikoimassa Kanarialla, Gomeran saaren vuorilla. Siellä on niin avaraa, hiljaista, karua, tyhjää. Paljolti sellaista, mitä meilläkin olisi luonnostaan tarjolla. Jos sattuma olisi sallinut pysähtyä.
Matkailun Edistämiskeskus aikoo pumpata ensi talven mielikuvamarkkinointiin yhdessä palveluyritysten kanssa runsaat kaksi miljoonaa euroa. Oikeastaan panos on alimitoitettu, sillä pelkästään viime talvikausi merkitsi lähes 500 miljoonaa euroa. Yhden alueen tuottajilta vaaditaan yhteensä 6 000 euron osallistumispottia. Sillä pääsee mukaan kymmenen maan Suomi-kampanjaan.
Tavoitteena on tehdä lumesta Suomen matkailubrändi. Lumi viestii puhtautta, tasokkuutta ja eksotiikkaa. Mutta riittääkö lumen lumo kohottamaan Suomen mainetta ja vetovoimaa. Ja vielä tärkeämpää, vedetäänkö valkohiutaleilla myös kylmän karaisemaa venäläistä nenästä?
Nyppylämme eivät ikinä pysty kilpailemaan Keski-Euroopan monikilometristen laskettelurinteiden kanssa. Siksi Suomen talvea kirkastetaan siten, että lumen ympärille rakennetaan mielikuvaa muustakin kuin laskettelusta. Lumi on myös tapahtumia ja seikkailuja.
Esimerkiksi Ruotsiin verrattuna suomalaiset ovatkin panostaneet tasokkaiden oheispalveluiden kehittelyyn. Meillä on tarjolla laskettelun tai lautailun rinnalla selvästi monimuotoisempia seikkailupalveluja esimerkiksi porojen ja koirien parissa. Jopa siinä määrin, että Suomi kilpailee turisteista Afrikan safarien sarjassa.
Etenkin britit ja hollantilaiset ovat jo vastanneet lumen kutsuun. Ja silti suuntaus on harmillinen. Kesämatkailu sinnittelee entisellä tasolla ja talvituristien tuoma tulovirta on jopa kutistunut edellisvuodesta.
Keskieurooppalainen on oikea toiveturisti, hän ulkoilee, osallistuu mielellään retkille, jutustelee takkatulen ääressä, syö hyvin ja simahtaa aikaisin rentouttavaan uneen. Hän iloitsee hiljaiselosta Pohjolassa kotiseudun väentungoksen ja hälyn vastapainona. Häntä hämmästyttää, että lumessa voi kuulla omat askeleensa.
Venäläinen sen sijaan vaatii tapahtumia aamusta iltaan. Venäläinen matkustaa shoppaillakseen. Hän on luonnon helmassakin yökkö juhlija, joka vaatii esimerkiksi uuden vuoden viettoonsa Suomessa pikaisesti uutta ilmettä.
Niinpä kun länsimaalaisten turistien yöpymiset Suomessa lisääntyvät ja ranskalaiset nauttivat meillä jopa 12 päivän talvikuureja, suuntautuu venäläisten kaipuu jo uusiin virikkeisiin. Etenkin Pietarin seudulla asustaa arvokas asiakasryhmä, jonka kiinnostus on kohdistunut viime aikoina enenevästi vaikkapa Viroon ja Egyptiin.
Venäläinen on erityisen kallis Suomelle, hän törsää rajakyselyjen mukaan peräti 90 euroa päivässä, yhtä reilusti kuin tanskalainen. Japanilainenkin selviää Suomessa 87:llä ja saksalainen vain 56 eurolla päivässä.
Vielä vuosikymmen sitten suomalainen matkailuala hyljeksi Suomen talvea. Kunnes tunnistettiin, ettei lämpö olekaan välttämättömyys lomabisnekselle. Mutta venäläiset ovat. Suomesta on tullut taas riippuvainen heistä.
Laiska aurinko lienee armollisempi brändinä kuin ahkera lumi. Kun lumen ensi hurma hupenee, matkailualan on kiireesti keksittävä uutta purtavaa oikullisten ohjelmanälkään.