Rajun aamupakkasen nopeasti taltuttanut kevätaurinko ei kyennyt sulattamaan Turkin ja Ruotsin välille noussutta kiistaa, joka jaksoi varjostaa lauantainakin Inarin Saariselälle kokoontuneiden kahdeksan ulkoministerien epävirallista tapaamista.
Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoglu moitti Ruotsin valtionpäivien kannanottoa ahdasmieliseksi sisäpolitiikaksi. "En minä kieltämättä tätä kiistaa ole tähän kokoukseen tilannut, pahoitteli ulkoministeri Alexander Stubb. Pari päivää sitten Ruotsin valtiopäivät tunnusti satojentuhansien armenialaisten surmaamisen vuonna 1915 kansanmurhaksi. Turkki vastasi sille herkkään aiheeseen kutsumalla suurlähettiläänsä kotiin Ruotsista. Saman tien peruttiin myös pääministeri Recep Tayyip Erdoganin vierailu", jota oli kaavailtu tälle kuulle.
Keskusteluyhteydeksi jäi kuitenkin Saariselän tapaaminen, johon Davutoglun lisäksi osallistuu myös Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt, joka on jo useaan otteeseen pahoitellut valtiopäivien päätöstä. Hän toisti, että nyt olisi syytä päästä eteenpäin ja tukea Turkin lähentymistä EU:hun. EU:n ulkoministerin Catherine Ashtonin kanssa lauantaina kiistasta keskustellut Davutoglu ei ollut yhtä sovinnollinen. Tapaamisen jälkeen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa hän piti valtiopäivien kantaa käsittämättömänä.
Se oli shokki
"Ruotsin valtiopäivien kanta oli kieltämättä shokki etenkin, kun maiden suhteet ovat olleet niin hyvät. Historiaa ei saisi käyttää väärään tarkoitukseen. Sitä ei voi hyväksyä", Davutoglu sanoi.
Hän vakuutti myös, ettei Turkki aio pysyä hiljaa, jos vastaavia päätöksiä tulee muualta. Jokainen tapaus kuitenkin arvioidaan erikseen. Kiista Ruotsin kanssa on hänen mukaansa myös edelleen auki, vaikka uhkauksia uusista vastatoimista Turkki ei ole esittänyt. Jatko riippuu Ruotsin valtiopäivien tulevista ratkaisuista.
Muut ulkoministerit eivät liiemmin ottaneet kantaa kiistaan. Stubb toivoi katseen suuntaamista eteenpäin. "Jos tarkkaan etsitään, lähes kaikilta mailta löytyy luurankoja kaapista", hän luonnehti.