Helsinki Tiistaipäivän taittuessa iltapäivään myrskyisä pilviverho Helsingin yllä päästi lävitseen yksinäisen auringonsäteen. Se oli kuin merkki siitä, että Helsinki-Vantaan lentokentälle oli laskeutunut lentokone ja sen mukana Ronn Moss.
Tuo nimi ei tietenkään sano monille mitään, mutta Ridge Forrester varmasti sitäkin useammalle. 450 miljoonaa ihmistä tuijottaa päivittäin, kuinka tämä jykeväleukainen muotimies kulkee iltapäivävaahtosarja Kauniissa ja rohkeissa, luo tiukkaan rajatuissa lähikuvissa kohtalokkaita katseita ja lausuu huokoisella äänellä intensiivisiä repliikkejä.
Mutta Helsinkiin Ronn Moss on saapunut omana itsenään. Hän on julkaissut sooloalbumin, joka sisältää dueton tangokuningatar Kati Forsin kanssa. Fors ja Moss eivät tietenkään tavanneet studiossa, vaan näkivät toisensa ensi kertaa Mossia lentokentältä Helsinkiin kuljettaneessa autossa tiistaina.
- Hellouuuuu, voit kutsua minua Ronniksi. Mr. Moss on isäni, Moss venyttelee aluksi.
Albumin nimi on Uncovered, mikä suomeksi tarkoittaa suurin piirtein peittämätöntä.
- Kyse on julkisivun kuorimisesta, kerrostumien kuorimisesta. Tämä on hyvin henkilökohtainen projekti. Kaikki albumille valitut kappaleet liittyvät elämäni viime vuosiin, Moss selittää painokkaalla äänellä, joka alkaa heti aaltoilla tuttuun tapaan.
Leijat
Vaikka Mossin kasvot ovat hänen loppuelämäkseen Kauniiden ja rohkeiden leimaamat, hänen uransa alkoi musiikilla. Mossin bändi Player nousi vuonna 1978 kolmeksi viikoksi Yhdysvaltain singlelistan kärkeen kappaleella Baby Come Back.
Monille suomalaisille tutuin Mossin uuden levyn kappaleista on Kites, jonka suomennos Leijat oli Kirkan uran alkuaikojen jättihittejä.
- En tiennyt tätä. Cool, Moss vastaa kuullessaan kappaleen leijailusta Suomessa.
Ennen haastattelun päätöstä on pakko kysyä Mossilta vielä jotain Kauniista ja rohkeista.
- Onko sinun pakko? Moss pyristelee ensin, mutta myöntyy sitten vastaamaan siihen, millaista on tehdä samaa roolia vuodesta 1987 lähtien. Voiko Moss kävellä lavasteisiin automaattiohjauksella?
- Ajattelen aina, en ole koskaan automaattiohjauksella. En voi tehdä työtä automaattiohjauksella, minun täytyy olla tietoinen, ajatella ja tuntea joka kerran, kun astun lavasteisiin. Muuten työ olisi minulle täysin monotonista.
- En pystyisi tekemään ohjelmaa 19 vuoden ajan kirotulla automaattiohjauksella. Onko se aina jännittävää? Ei. Eikö se ole koskaan tylsää? Kyllä. Mutta siinä on se haaste, että teen esiintymisestä joka kerta itselleni jotenkin tuoretta.