Auringon toimintaa seuraavat tutkijat ovat alkaneet keskustella hieman huolestuneeseen sävyyn Auringon aktiivisuudesta. Vaikka uusi auringonpilkkujakso julistettiinkin alkaneeksi jo viime tammikuussa, käytännössä se ei ole näkynyt Auringon toiminnassa. Auringon aktiivisuus, joka näkyy muun muassa auringonpilkkujen runsautena, mataa edelleen pohjamudissa. Nekin pilkut, joita silloin tällöin näkyy Auringon pinnalla, ovat päättyneen jakson viimeisiä pilkkuja.
Viimeksi kolmisensataa vuotta sitten Auringon toiminta oli hyvin pitkään säästöliekillä. Tämä tunnetaan Maunderin miniminä, ja ajanjaksoa, kuten kaikkia muitakin aktiivisuusminimeitä, leimaa Keski- ja Pohjois-Euroopassa vallinnut erittäin kylmä sää, nälänhätä ja pitkään jatkuneet talvet. Vaikka nykytutkimus onkin pystynyt osoittamaan, että aktiivisuusminimien aikana Auringon säteilypakote on pienentynyt vain yhden watin neliömetrille, selkeä samanaikaisuus minimien ja viilenneen ilmaston kesken on tosiasia.
Auringon säteilyn kokonaisteho Maapallolla on 1 365 W/m², mutta tästä noin kolmannes heijastuu takaisin avaruuteen vaikuttamatta. Pitkäaikainen, 1700-luvulta nykypäivään, Auringosta johtuva säteilypakote on kasvanut vain 0,12 wattia neliömetrille, kun samaan aikaan hiilidioksidipitoisuuden kasvusta johtuva säteilypakote olisi kasvanut peräti 1,6 wattia neliölle.
Mistä siis on kysymys, onko Aurinko siirtymässä uuteen pitkään aktiivisuusminimiin? Saattaa olla, sillä sitä merkitseviä tutkimustuloksia on julkaistu.
Perinteisesti Auringon aktiivisuusennusteita on laadittu Yhdysvaltain kansallisessa meren ja ilmakehän hallinnon tutkimuslaitoksessa (NOAA) ja Nasan Marshall-avaruuslentokeskuksessa. Molempien ennusteiden mukaan uusi auringonpilkkujakso pitäisi olla nousussa ja uusi maksimi saavutettaisiin joko vuonna 2011 (Nasa) tai 2012 (NOAA). Nyt kuitenkin alkaa vaikuttaa siltä, ettei kumpikaan ennuste osu ainakaan kovin tarkasti oikeaan.
Useista Aurinkoa havainnoivista observatorioista ja luotaimista huolimatta emme voi kehua tuntevamme Auringon toimintaa kovinkaan perinpohjaisesti. Yksi arvoituksista ovat Auringossa esiintyvät erilaiset jaksolliset ilmiöt, jotka suoraan tai epäsuoraan vaikuttavat Auringon aktiivisuuteen.
Syyskuussa 2006 julkaistiin Space Weather -tiedejulkaisussa tutkimus, joka käsitteli Auringon erilaisia jaksollisia ilmiöitä ja niiden vaikutusta Auringon aktiivisuuteen ja auringonpilkkujen esiintymiseen. Tutkimusta johti brittiläinen tutkija Mark A. Clilverd ja mukana oli myös Sodankylän geofysiikan observatoriossa työskennellyt Thomas Ulich. Tutkimuksen tulos on erittäin mielenkiintoinen, sillä sen antama ennuste poikkeaa selvästi Nasan ja NOAA:n ennusteista.
Brittitutkimuksen mukaan Auringon toimintaan vaikuttavien jaksojen pituudet ovat perinteisen 22 vuoden jakson (2 x 11 vuotta) lisäksi 53, 88, 106, 213 ja 420 vuoden jaksot. Luultavasti Auringossa on vieläkin pitempiaikaisia jaksoja (noin 1 500 ja 2 300 vuotta), mutta ne tunnetaan huonosti ja niiden huomioon ottaminen aktiivisuusennusteita laadittaessa on tavattoman vaikeaa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin Auringon aktiivisuutta 1700-luvun puolivälistä alkaen. Tutkijoiden laatiman mallin antamilla tuloksilla on hyvä vastaavuus todellisuuteen aina näihin päiviin asti. Näin ollen tuntuisi uskottavalta, että brittitutkimus pystyisi ennakoimaan varsin hyvin myös tulevat aktiivisuuskaudet ja niiden voimakkuudet.
Tutkimusryhmä ennustaa meneillään olevan aktiivisuusjakson voimakkuuden olevan huomattavasti heikompi kuin Nasan ja NOAA:n ennusteiden mukaan tulisi olemaan. Brittitutkijat ennustavat jakson aktiivisen huipun asettuvan alle puoleen siitä arvosta, mitä NOAA ennustaa.
Brittitutkimuksen mukaan Auringon aktiivisuuden hiljainen vaihe tulee kestämään vielä pidempään. Ennuste kertoo, että alkanutta jaksoa seuraavien kolmen jakson aktiivisuushuiput olisivat hyvin matalia ja nykyiselle tasolle päästäisiin vasta joskus vuoden 2044 tienoilla. Sen jälkeen seuraisi joukko aktiivisuudeltaan normaaleina pidettäviä jaksoja, kunnes vuoden 2100 jälkeinen jakso olisi jo huomattavasti heikompi.
Alamäki jatkuu ja seuraavat kaksi jaksoa ovat minimin aikaa. Julkaistu ennuste ei ulotu tämän pidemmälle.
Merkitseekö brittitutkimuksen ennustama uusi Auringon aktiivisuuden minimikausi myös sitä, että Maapallon ilmasto muuttuisi kylmempään suuntaan lämpenemisen sijaan? Luultavasti ei, sillä Auringon aktiivisuusminimien aikainen säteilypakotteen alenema on suuruudeltaan vain noin kymmenesosa hiilidioksidin aikaansaamasta säteilypakotteesta.
Lisäksi ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on kasvanut Maunderin minimin ajoista ainakin sadalla miljoonasosalla, ja se tulee vielä kasvamaan ennen kuin aktiivisuusminimin pohja saavutetaan. Sen sijaan 2100-luvulle ennustetun syvän minimin aikaan ilmaston viileneminen on mahdollista, jos hiilidioksidipäästöt ja -pitoisuus on saatu siihen mennessä vähenemään.
