Anneli Auerin vanhimman lapsen ensimmäinen videokuulustelu vuodelta 2006 on edelleen raastavaa ja tunteisiin vetoavaa katsottavaa, vaikka se esitettiin oikeudessa jo 2010.
Isänsä menettänyt itkevä lapsi yrittää urhoollisesti kertoa mahdollisimman tarkoin kaiken tietämänsä. Hänen turvanaan kuulustelussa on jonkinlainen pehmolelu, josta hän pitää koko ajan tiukasti kiinni.
Lapsi kertoo videokuulustelussa menneensä nukkumaan joskus klo 21:n jälkeen, kun isä ei vielä ollut kotona. Hän kertoo heränneensä aamuyöstä surma-ajan tapahtumiin. Hän muun muassa kertoo nähneensä mustaan huppariin pukeutuneen miehen. Hän näki miehen, kun tämä poistui takaoven rikkonaisen ikkunan kautta.
-Poliisit eivät ehtineet ajoissa, tyttö itkee.
Tyttö kertoo pikkuveljensäkin heränneen tapahtuman ääniin, mutta pysyneen sängyssään.
-Veitsi ei ollut meidän. En ole ikinä nähnyt sitä, lapsi vakuuttaa tomerasti surma-aseesta.
Tytön kertomus on erittäin johdonmukainen ja selväsanainen, vaikka itku välillä tuleekin. Hän myös sanoo, jos ei ole varma jostakin asiasta. Hänen sanavarastonsa ja tietonsa ovat myös jo sangen aikuismaisia. Hän kertoo esimerkiksi isänsä olleen töissä ”entisessä Outokummussa, nykyisessä Luvatassa”.
"Äidin vaikutusta"
Syyttäjä Jarmo Valkaman mukaan Anneli Auerin vanhimman lapsen ensimmäisessä ja tärkeimpänä pidetyssä kuulustelukertomuksessa heijastuu hänen äitinsä vaikutus.
Syyttäjä nosti esiin useita yksityiskohtia, jotka hänen mielestään viittaavat tähän. Sinänsä syyttäjä ei aseta kyseenalaiseksi yhdeksänvuotiaan lapsen vilpittömyyttä.