Auer va­kuut­te­li syyt­tö­myyt­tään: ”Minun pää­epäil­ty­ni on vielä elossa”

Miehensä murhasta pitkään syytetty ja sittemmin hovioikeudessa syytteistä vapautettu Anneli Auer sai vakuutella reilun tunnin ajan syyttömyyttään Porissa.

Anneli Auerin esiintyminen Suomi-Areenalla tapahtumalavan istumapaikat jo hyvissä ajoin.
Anneli Auerin esiintyminen Suomi-Areenalla tapahtumalavan istumapaikat jo hyvissä ajoin.
Anneli Auerin esiintyminen Suomi-Areenalla tapahtumalavan istumapaikat jo hyvissä ajoin.
Kuva: Joonas Salli

Miehensä murhasta pitkään syytetty ja sittemmin hovioikeudessa syytteistä vapautettu Anneli Auer sai vakuutella reilun tunnin ajan syyttömyyttään keskiviikkona Suomi-Areenalla Porissa.

Auer vastaili toistuvasti toimittaja Tuomas Enbusken kysymyksiin siitä, onko tämä syyllinen miehensä Jukka S. Lahden murhaan tai törkeisiin seksuaalisiin hyväksikäyttöihin. Auer on istunut tuomion törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Hän hakee tuomionsa purkamista korkeimmasta oikeudesta.

Auer kiisti syyllistyneensä rikoksiin kummassakaan tapauksessa.

Auer on väittänyt katsoneensa murhaajaa silmiin vuonna 2006, kun Jukka S. Lahti murhattiin perheen talossa. Auer sanoi heti haastattelun alussa, että hänellä on käsitys siitä, kuka murhaaja mahdollisesti on.

– Hän oli silloin alkupäässä myös poliisin epäilty. Toivon, että tutkimus jatkuu vielä.

– Minun pääepäiltyni on vielä elossa, Auer sanoi.

Enbusken mukaan Auer kertoo tulevassa kirjassaan useista epäillyistä, mutta yksi niistä nousee ylitse muiden.

– Mielestäni hän oli epäilyttävä. Hänellä on kaikki, mitä siihen tarvitaan. Oli luonnetta siihen.

Auer vielä myöhemmin tarkensi, että hänen epäilemänsä murhaaja asuu lähellä tekopaikkaa. Auer lisäksi sanoi, että hänen epäilemänsä henkilö sopii myös hänen omiin murhayönä tehtyihin havaintoihin mahdollisesta tekijästä.

– Hän on ainoa henkilö, jolla tiedän olevan sopivat vammat siihen, että hän olisi mennyt oven läpi, Auer viittaa siihen, että yhden talon oven ikkuna oli rikottu. Hän on sopivan näköinen ja sopivan kokoinen.

Syyttäjän käsityksen mukaan asunnossa tai pihamaalla ei ollut murhayönä muita henkilöitä.

Auer: En koskaan tunnustanut

Aueria alettiin epäillä miehensä murhasta vuonna 2009. Tuolloin poliisi Auerin kuulusteluihin ja pian julkisuuteen kerrottiin, että Auer on tunnustanut murhanneensa miehensä. Myöhemmin Auer kuitenkin sanoi, ettei hän ole koskaan tunnustanut murhaa.

Ulvilan murhamysteerin keskipisteessä vuosikausia pyörinyt Anneli Auer haastattelussa Porin SuomiAreenassa.
Video: MTV


– En missään vaiheessa varsinaisesti sanonut, että olen tehnyt sen. Minulle väitettiin... ensin minua kuulusteltiin normaalisti. Sanoin, etten ole tappanut ketään. Sitten alettiin väittää faktana, että tiedettiin, ettei ketään muuta ollut paikan päällä [murhayönä]. Minulle selitettiin, että sinulla on muistinmenetys, minkä vuoksi et voi muistaa. Sitten minut lähetettiin kotiin sanomalla, että alapa nyt muistella, mitä on tapahtunut, Auer väittää haastattelussa.

Auerin mukaan stressi, huonosti nukutut yöt ja poliisin itsevarmasti ja toistuvasti esitetyt väitteet yön tapahtumista johtivat siihen, että hän alkoi itsekin pohtia asiaa erilailla.

– Kun minua painostettiin riittävän kauan faktoilla... oli kaksi miestä [poliiseja] vastassa, ja he olivat hyvin varmoja, mitä on tapahtunut – että tämä on selvä juttu. Aloin itsekin miettiä, että voiko tämä olla totta, että näin olisi tapahtunut, Auer sanoi.

Aikanaan, kun Aueria epäiltiin miehensä murhaajaksi, yhtenä motiivina nostettiin esille riitaisa suhde ja mahdollinen tuleva ero. Auerin mukaan mitään merkittäviä riitoja ei ollut eikä eroakaan ollut näköpiirissä.

– Totta kai me joskus kinasteltiin yksittäisistä asioista. Eivät ne koskaan olleet mitään tärkeitä riitoja. Oltiin Jukan kanssa aikuisia ihmisiä.

Myös Auerin omaa suhtautumista traagiseen murhaan on ihmetelty. Enbuske ihmetteli, miksi Auer alkoi jopa itse selvittää miehensä murhaa ja käyttäytyi tragedian aikana niin rauhallisesti.

– Mä olen luonteeltani rauhallinen ihminen. Minulla on oikeus olla rauhallinen, Auer sanoi.

Auerin mukaan Jukka S. Lahden murhatapaus pitäisi avata uudelleen – ja siirtää pois Porin poliisilta. Auerin

– Suurin toivomukseni on, että poliisi jossain muulla kuin Porissa tarttuisi tähän murhajuttuun. Tulisi silloin lopullisesti selväksi, etten se ollut minä. Ehdottomasti oikea syyllinen pitää saada kiinni. Poliisi tekee väärin, jos se ei jatka tutkintaa.

Auerin esiintyminen kiinnosti

Anneli Auerin esiintyminen Suomi-Areenalla Porissa herätti paljon kiinnostusta.

Auer esiintyi toimittaja Tuomas Enbusken haastattelussa Antinkatu 5:n tapahtumalavalla. Lavan istumapaikat olivat täyttyneet jo yli puoli tuntia ennen kello 17 alkanutta haastattelua.

Anneli Auerin esiintyminen Suomi-Areenalla tapahtumalavan istumapaikat jo hyvissä ajoin.
Anneli Auerin esiintyminen Suomi-Areenalla tapahtumalavan istumapaikat jo hyvissä ajoin.
Kuva: Joonas Salli

Kaikki halukkaat eivät mahtuneet tapahtumalavan eteen, vaan moni katsoja joutui seuraamaan haastattelua lavan ulkopuolella.

Vaikka lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista tuomittu Auer herättää paljon kiinnostusta, hän sanoi haastattelussa, että hän saa yleensä vain myönteistä palautetta kadulla kohtaamiltaan ihmisiltä.

– Yleensä, kun ihmiset tulevat puhumaan, se on myönteistä. On tullut joskus kahteen kertaan sama ikävä henkilö huutelemaan. Muuten on mennyt hyvin.

Auer kuitenkin sanoo olevansa jonkin verran huolissaan turvallisuudestaan.

– Jonkin verran joo. En esimerkiksi mene myöhään iltaisin ulos.

Auer ehti aikanaan istua murhatuomiosta yli tuhat päivää aiheetta vankeudessa. Hän on hakenut noin kolmen miljoonan euron korvauksia vapauden menetyksestä. Iltalehden mukaan Valtiokonttori antaa päätöksensä korvaustapauksessa syksyllä.