Se oli vuosi 1972 ja vain pieni ilmoitus lehdessä. Tauno Lassilan elämään tuli kerralla muutos. Joku tarjosi vuoden vanhaa rättisitikkaa myytäväksi.
"Olen kai pienien autojen mies. Ensimmäinen autoni oli pikku-Fiat. Myytävänä ollut rättisitikka kiinnosti minua heti ja siitä se lähti. Nyt minulla on seitsemän omaa rättisitikkaa ja lisäksi muiden rättäreitä remontoitavana", 53-vuotias Lassila kertoo aarteidensa keskellä. Hänelle vapaa-aika on yhtä kuin rättisitikan osiin tutustuminen. Rakkaan harrastuksen parissa kuluu helposti parikymmentä tuntia viikossa.
Lassilan Kempeleessä sijaitsevan omakotitalon pihamaalla oleva vanhojen rättisitikkojen tyyssija on itseasiassa vanha rekan perävaunu. Kapeassa tilassa on kaikki mitä mies autoharrastuksessaan tarvitsee: käsityökaluja vaikka muille jakaa, hitsauskoneita ja muita. Seinällä on vanhojen autojen harrastajalle sopiva tyttökalenteri - vuosimallia 1991. Kumpikohan rättärimiehelle onkaan tärkeämpi kalenterin kuvallisista anneista: komea vanha rättisitikka vaiko kaunis nainen? Rättisitikkaverstaan sosiaalisista ulottuvuuksista vastaa vanha radio, joka on päällä aina.
Tauno Lassila ei osaa selittää mikä siinä on, että talvi toisensa perään hän ottaa itselleen tehtäväksi rakentaa jo hyvään maatumisvauhtiin päässeistä rättisitikoista vielä ehtoja pelejä.
"Pahin ajatus on se, että jos vanhoille autoille ei tee mitään, ne ruostuvat aivan pilalle. Minulla ei ole näiden autojen korjaamisessa ollut koskaan ongelmia, tunnen rättisitikat läpikotaisin. Ensin hoitelen alustan ajokuntoiseksi ja sen jälkeen haen korin sisään. Tilat ovat pienet, mutta ihan riittävät tämänkokoisten autojen käsittelylle."
Aina silloin tällöin Lassila saa aarrekammioonsa vieraan - tietenkin toisen rättisitikkaharrastajan. Siinä sitten vaihdetaan kuulumiset ja käydään läpi tekemiset. "Välillä käyn tietenkin itsekin jonkun toisen harrastajan luona", Lassila sanoo.
Talven uurastamisen jälkeen koittaa kauan odotettu kesä ja silloin Lassila ei pajassaan juuri viihdy. "Kesät olen tienpäällä. Kesän aikana ajan sitikoillani sellaiset 15 000 kilometriä. Käyn kokoontumisajoissa ja teen muita reissuja. Eniten ajan vuoden 1971 rättisitikalla, johon olen rakentanut lavan. Sellaista autoa ei ole kenelläkään muulla kuin minulla", Lassila esittelee. Auton keulassa komeilee kaksi hevosta, jotka kuvaavat kahta ranskalaista hevosvoimaa.
Rättisitikoiden harrastajilla on oma kerho, 2CV Kilta ry, jossa on toista tuhatta jäsentä. Oululaisten jaokseen kuuluu noin 30 jäsentä.
Rättäriharrastus ei ole vain miesten juttu. Tauno Lassilan naisystävä ajaa kesät rättisitikalla ja poika samaten. "Kun perhe on samanhenkistä, kukaan ei valita, jos olen tuntitolkulla pajassa", Lassila tarkentaa.
Valituksia ei ole myöskään kuulunut siitä, että rättäreitä on Lassilan tontilla siellä täällä: autotallissa, pajalla ja sen viereen rakennetuissa katoksissa. Yksi kori nököttää pihalla pressun alla kuin jättikokoinen sieni. Mutta kaikki on siistiä ja pientä. Juuri sopivan kokoista Tauno Lassilan mielestä.