Yhdysvaltain sääasiantuntijat ennakoivat, että kesäkuun alussa virallisesti alkavasta hurrikaanikaudesta tulee jotakuinkin normaali. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Atlantilla muodostuisi noin 11 trooppista myrskyä, niistä 5-7 on mahdollisesti hirmumyrskyjä.Vaarallisia hurrikaaneja näistä on kaksi tai kolme. Vaaralliseksi luokitellaan myteri, jossa tuulet yltävät yli 176 kilometriin tunnissa.Viime vuonna hirmumyrskyjä muodostui kaikkiaan 14, niistä kahdeksan luokiteltiin hurrikaaniksi. Hurrikaanikausi kestää marraskuun loppuun ja eniten myrskyjä on elo-syyskuussa.Tämän kauden tuleville myrskyille on jo annettu nimet: ensimmäinen Atlantin myrsky ristitään Allisoniksi, sitä seuraavat ovat nimeltään Barry, Chantal, Dean ja Eric.