Harrasta kirkkolaulua, huivipäisiä mummoja, ikoneja, kumarruksia ja ristinmerkkejä. Jokin tällainen voi olla suomalainen perusnäkemys venäläisestä uskonnollisuudesta.
Venäjän uskonnollista elämää vuosia tutkinut Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Kääriäinen menee paljon pitemmälle ja syvemmälle. Muun muassa haastattelututkimuksiin ja asiakirjalähteisiin perustuvassa kirjassaan hän kertoo esimerkiksi siitä, millaista nykyinen venäläinen uskonnonharjoittaminen on, mihin venäläiset oikein uskovat ja mikä on ortodoksisuuden ja muiden uskontojen asema maassa tällä hetkellä. Monia yllättäviä ilmiöitä on tullut Kääriäistä vastaan.
Runsaat 70 vuotta kestäneen kommunistihallinnon aikana Neuvostoliitossa pyrittiin määrätietoisesti hävittämään uskonnollisuus. Vielä perestroikan alkaessa vuonna 1985 NKP:n pääsihteeri Mihail Gorbatshov jatkoi entistä uskontopolitiikkaa. Vedenjakajaksi tuli vuosi 1988, jolloin Venäjän ortodoksinen kirkko vietti 1 000-vuotisjuhlaa. Siitä alkoi ortodoksisuuden ja kohta muidenkin uskontojen nousu Venäjällä.
Vuodesta 1992 vuoteen 2003 rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien määrä nousi vajaasta viidestä tuhannesta yli 21 000:een.
Vuosituhannen vaihteessa oli kuitenkin jo tultu tilanteeseen, jota Kääriäinen kutsuu ympyrän sulkeutumiseksi. Tammikuussa 2000 presidentti VladimirPutin antoi määräyksen kansallisesta turvallisuudesta. Määräyksessä todettiin ulkomaisten lähetystyöntekijöiden "kielteinen vaikutus" ja mahdollinen vaara Venäjän turvallisuudelle. Se palautti suuria osia neuvostoaikaisesta valvonnasta.
Kirjan kiinnostavimpiin osuuksiin kuuluu sen arviointi, miten Venäjän valtion ja maan ortodoksisen kirkon yhteinen projekti, moraalisen kriisin voittaminen, on onnistunut. Kääriäisen mukaan Venäjällä asiasta keskusteltaessa on sorruttu mustavalkoiseen ajatteluun, jonka mukaan tsaarien ortodoksinen aika oli moraalisesti korkeatasoista ja että tuon moraalin tuhosi kommunismi.
Tästä ajattelusta seuraa Kääriäisen mielestä se, että maassa on ollut helppo siirtyä uuteen vaiheeseen miettimättä kriisin todellisia syitä. Vastuu kriisistä on siirretty ideologialle, kommunismille, eikä esimerkiksi kommunisteille, siis niille, jotka maata johtivat.
Tämä vastuun vieritys ideologialle tietenkin sopii monille nykyisen Venäjän johtajille ja päätöksentekijöille, entisille kommunisteille. Niinpä alueellisesti uskonnonvainoja hoidellut Neuvostoliiton uskontoviranomainen voi tätä nykyä muitta mutkilla toimia Venäjän uskontoviranomaisena, koska syy vainoistahan oli ideologian, ei niitä toteuttaneiden henkilöiden...
Tätä nykyä noin 80 prosenttia Venäjän asukkaista pitää itseään ortodokseina. Seitsemän vuosikymmentä virallista ateismia jätti ihmisten uskonnollisuuteen kuitenkin jälkensä. Se näkyy Kääriäisen mukaan ennen kaikkea siinä, että perustiedot kristinuskosta ja ortodoksisuudesta ovat venäläisillä vajavaiset. Esimerkiksi vain 24 prosenttia venäläisistä uskoo vakaasti, että Jeesus on ollut olemassa.
Kristinuskon peruspilariin, ylösnousemukseen, uskoo tuoreimman mittauksen mukaan 27 prosenttia venäläisistä. Samaan aikaan usko astrologiaan on yleistä. Tähtien asennoilla on vaikutusta ihmisen elämään lähes joka toisen venäläisen mielestä. Ei vaikuta siis kovin vahvalta ortodoksisuudelta.
Kääriäinen korostaa, että ortodoksi on Venäjällä laaja käsite. Maassa on vallalla ajattelutapa, että uskonto ja etnisyys kuuluvat yhteen. Tuon ajattelun mukaan ortodoksisuus on venäläiselle yhtä luonnollinen uskonto kuin islam tataarille tai buddhalaisuus burjaatille. Niinpä lähes puolet niistäkin venäläisistä, jotka sanovat olevansa ateisteja, pitää itseään ortodokseina.