Äkkiseltään en muista yhtään vuosikymmentä tai edes vuotta, jolloin olisi voinut todeta asuntopolitiikan olevan tässä maassa hyvällä tolalla.
Asumisen pulmat tarjoavat aina erinomaisen syyn tehdä välikysymys hallitukselle, niin kuin perussuomalaiset, keskusta ja laitavasen hiljattain tekivät.
Ei tarvita kovin kummoisia ennustajan lahjoja ollakseen oikeassa, jos veikkaa, että asumisesta riittää kysyttävää milloin tahansa nyt ja tulevaisuudessa.
Aina on pula oikean kokoisista tai ainakin edullisista vuokra-asunnoista. Joskus rahasta omaa asuntoa varten.
Ajoittain on vaikea saada asuntolainaa omaan asuntoon sellaisin ehdoin, että kykenee suoriutumaan siitä. Nyt rahan hinta on halpa, mutta työn puute hidastaa lainan saantia.
Tilanteeseen ei tuo helpotusta edes se, että nykyajan lainamarkkinat ovat varsin joustavat. Laina-aika voidaan mitoittaa niin pitkäksi, että loput erät lankeavat maksettavaksi vasta tuonpuoleisessa.
Se ei helpota, jos ei ole tuloja, joilla lainaa lyhentää. Niin joustaviksi markkinat eivät ole vielä kehittyneet, etteikö lainanantaja vaadi rahaansa jossain aikajuoksussa takaisin korkojen kanssa.
Asuntopolitiikka ei ole koskaan ollut hyvässä jamassa. Siitä pitää huolen ihmisten jatkuva liike työn ja toimeentulon perässä maalta kaupunkeihin, pienistä kaupungeista maakuntakeskuksiin ja maakuntakeskuksista pääkaupunkiseudulle.
Jokainen liikahdus aiheuttaa ongelmat kahdella suunnalla: sekä siellä, mistä ihminen lähtee, että siellä, minne hän muuttaa.
On kuitenkin aika kummallista, ettei niin yksinkertaista perusasiaa kuin asuntoasiaa saada edes siedettävälle tolalle. Kuvaavaa on, että vuodesta toiseen tai vuosikymmenestä toiseen on pula pienistä kaksioista ja yksiöistä, mutta niitä vain ei osata rakentaa riittävästi.
Ideaalitilaan tuskin päästään, siitä pitää huolen työmarkkinoilla tapahtuva liikehdintä, jolle ei ole loppua näköpiirissä.
Asuntokurjuuden taustalla on nähtävä myös se tosiasia, että yhteiskunnassamme on merkittäviä voimia, jotka hyötyvät asuntopolitiikan toimimattomuudesta.
Asuntojen kysynnän ja tarjonnan kitkaton kohtaaminen haittaisi niiden liiketoimia, jotka tekevät rahaa asunnoilla. Tilanne tarjoaa varsinkin suuremmissa keskuksissa varakkaille erinomaisen tilaisuuden vuolla kultaa. Mitä vähemmän on haluttujen asuntojen tarjontaa, sitä enemmän asialla voidaan tehdä bisnestä.
Kasvukeskuksissa asunnot ovat osoittautuneet varsin kannattavaksi liiketoiminnaksi aikana, jolloin osakekurssien kehitys on epävakaa ja pankkikorot alhaalla.
Sotien jälkeen valtio otti merkittävän roolin asuntorakentamisessa. Se synnytti Aravan (asuntorakennustuotannon valtuuskunta), jonka tehtävänä oli järjestää halpakorkoisia lainoja asuntotuotantoon. Puhuttiin sosiaalisesta asuntotuotannosta.
Aravan ansiosta köyhän kansan asumisen taso nousi kohisten. Rikkaiden etuoikeudet, kuten vessa, keittokomero ja huone, tulivat kaiken kansan ulottuville.
Vaikka Aravan rooli oli merkittävä, asumisen ongelmia ei senkään avulla kyetty ratkaisemaan. Aravan vaihduttua 1990-luvulla Araksi, heitettiin lopulliset hyvästit sosiaalisen asuntotuotannon idealle. Sosiaalinen asuntotuotanto -käsite kummittelee edelleen juhlapuheissa, mutta tosiasiassa se on enää vain sanoja.
Asuntotuotanto on yhä enemmän markkinavoimien temmellyskenttänä. Tämä takaa sen, etteivät kysyntä ja tarjonta kohtaa. Se on varma tae myös sille, että vuokrat nousevat ja asuntojen hinnat jatkavat kilpajuoksua.
Kataisen hallitus lupaa parantaa asuntopolitiikkaa. Tottakai. Niin ovat tehneet myös edelliset hallituksen, ja tässä ollaan.