Asuntomarkkinat kuumenevat noin kerran vuosikymmenessä. Pahimmassa tapauksessa korkojen nousu vie taas monet velkaa ottaneet pahoihin vaikeuksiin.
Rakentamatonta tonttimaata on Suomessa riittävästi, myös suurissa kaupungeissa. Sitä ei kuitenkaan saada asuntotuotantoon, ei ainakaan kohtuuhintaan. Kuntien kehnon maapolitiikan ja kaavoitusvaikeuksien takia asunnoista on jatkuva pula. Se taas nostaa hintoja.
Maan kalleimmat asunnot ovat pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä. Tästä huolimatta hurja asuntobuumi on myös Oulussa. Tilastokeskuksen mukaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Oulussa vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat nousseet suurista kaupungeista toiseksi eniten heti Turun jälkeen.
Oulussa vanhat kerrostaloasunnot maksavat nyt neljänneksen enemmän kuin vuonna 2000. Koko maassa ne ovat 17,7 prosenttia kalliimpia. Kalleimmat asunnot ovat kuitenkin pääkaupunkiseudulla. Siellä hinnat ovat kuitenkin nousseet vuodesta 2000 Turkua ja Oulua maltillisemmin. Vauhti näyttää kuitenkin tasaantuneen. Tämän vuoden alkukuukausina vanhojen asuntojen hinnat kohosivat vain hieman. Koko maassa nousuprosentti on 1,2.
Kasvukeskuksissa asunnot maksavat niin paljon, että niihin on varaa vain kaikkein varakkaimmilla. Helsingissä hintakatto tulee pian vastaan, ovathan asunnot kallistuneet viidessä vuodessa peräti 30 prosenttia. Asuntojen hintojen arvioidaankin olevan pääkaupunkiseudulla noin neljänneksen korkeampia kuin mitä rakennuskustannusten ja kuluttajahintojen nousun perusteella niiden tulisi olla.
Asuntokauppa käy yhä kuumana eri puolilla suurissa kaupungeissa. Asuntojen liikakysyntään on monia syitä: alhaiset lainakorot, tonttipula, kaavoituksen hitaus ja kuntien väestökasvu muuttoliikkeen seurauksena. Pääasiallinen syy on kuitenkin se sama vanha ilmiö, joka on tuttu jo 1970-luvulta: tarjonta ei riitä tyydyttämään kysyntää.
Suomen kaltaisessa maassa ei uskoisi olevan tonttipulaa edes pääkaupunkiseudulla. Kunnilla on käytössään runsaasti keinoja saada uutta tonttimaata haltuunsa, muitakin kuin arveluttava yksityisten maiden pakkolunastus, jota asuntoministeri Hannes Mannisen esitti jokin aika sitten. Toisaalta myös valtion maita voitaisiin pakkolunastaa, kuten pääministeri Matti Vanhanen on huomauttanut. Kunnat ovat kuitenkin jättäneet valtion rauhaan.
Kova väestönkasvu on monelle kunnalle rasite, minkä vuoksi ne hillitsevät muuttoliikettä kaavoituksen avulla. Muuttajat tarvitsevat palveluja, jotka maksavat. Kaavoitus on hidasta myös valitusten vuoksi.
Ylikuumista asuntomarkkinoista ja korkeista hinnoista hyötyvät rakennuttajat, rakentajat, pankit, välittäjät, kunnat ja valtiokin verotulojen muodossa, samoin sellaiset asuntojen myyjät, jotka voivat vaihtaa pienempään asuntoon.
Pahin asuntokupla koettiin 80-luvun lopulla, jolloin reaalihinnat olivat vielä korkeammat kuin nyt. Myyntiin tulleet asunnot revittiin käsistä. Pankit antoivat reippaasti lainaa, elettiinhän rahamarkkinoilla sääntelystä vapautumisen huumaa. Jatko onkin sitten synkkää taloushistoriaa. Kun ihmiset menettivät työnsä ja asuntojen arvot romahtivat, heiltä menivät lainojen pantteina olleet asunnotkin.
Alkuvuodesta asuntoluotot kasvoivat 15 prosenttia koko maassa. Alhaisten korkojen ja nousevien hintojen siivittäminä asuntojen ostajat joutuvat ottamaan suuria lainoja vuosikymmeniksi. Heidän uskonsa työpaikan säilymiseen on vankka. Jos Suomi ajautuisi 1990-luvun alun kaltaiseen ahdinkoon, monet asuntovelalliset joutuivat taas pinteeseen. Ongelmia on myös luvassa, jos korot lähtevät reippaaseen nousuun. Voi vain toivoa, etteivät 90-luvun tapahtumat enää toistu.