Asunnottomat nuoret tekevät selvän pesäeron stereotyyppiseen asunnottomaan, keski-ikäiseen alkoholistimieheen, kertoo johtava sosiaalityöntekijä Jonna Spångberg Helsingin erityissosiaalitoimistosta. He kokevat pärjäävänsä kohtalaisen hyvin, eivätkä missään tapauksessa halua asua asuntolassa.
"Asuntola on vihonviimeinen paikka, se koetaan päihdeongelmaisten paikaksi. Nuoret asunnottomat katsovat, että se ei ole heitä varten", Spångberg sanoo.
19-25-vuotias asunnoton asuu tavallisesti tuttavien luona, kenen milloinkin. He kokevat hallitsevansa elämäänsä, eivätkä koe tarvitsevansa mitään muuta kuin taloudellista tukea.
"Sosiaalityöntekijän näkökulmasta nämä nuoret tarvitsisivat usein monialaista tukea, mutta he itse vähättelevät sen tarvetta", Spångberg kuvaa tilannetta.
Hän tapaa asunnottomia työssään erityissosiaalitoimistossa ja on haastatellut asunnottomia nuoria miehiä pro gradu -tutkielmassaan. Hänen haastattelemansa nuoret olivat paitsi asunnottomia myös työttömiä tai heillä oli vain lyhytaikaisia työsuhteita. Moni oli keskeyttänyt opinnot ja oli riippuvainen sosiaaliturvasta. Monella oli ongelmia huumeiden kanssa, mutta he eivät käyttäneet päihdepalveluita.
"Näillä nuorilla miehillä oli hyvin lyhyt aikaperspektiivi, he eivät suunnitelleet elämäänsä pitkälle", Spångberg kuvaa haastatteltaviaan.
Paljon tiiviitä kaverisuhteita
Spångbergin tapaamien nuorten tilanne kuulostaa aika pahalta: työttömyyttä, keskeytyneitä opintoja, päihdeongelmia. Silti hän vakuuttaa, että he kokevat pärjäävänsä elämässä hyvin.
"Heidän sisäinen elämänhallintansa on hyvä vaikka ulkoinen ei olekaan", Spångberg sanoo.
Asunnottomalta nuorelta puuttuvat oma rauha ja yksityisyys. Toisaalta taas nuoret kokevat, että heidän kaverisuhteensa ovat parantuneet, kun on tullut oltua paljon yhdessä. Majapaikan tarjoavista kavereista on tullut perhe.
"Näillä miehillä oli todella laaja sosiaalinen verkosto. Saattoi olla kolmekymmentäkin kaveria, joiden luona kierreltiin", Spångberg kertoo.
Spångbergin nuoret olivat muutenkin aktiivisia, moni esimerkiksi harrasti paljon urheilua.
Koska nuoret eivät koe tilannettaan mahdottomaksi, mahdolliseen omaan kotiin kohdistuu suuria vaatimuksia.
"Asunnon pitäisi olla oma, ei mikään asuntola- tai soluasunto. Ainoa yhteisasumisen muoto, joka kiinnostaa, on yhteistalous kavereitten kanssa. Useimmat haluavat kotinsa olevan Helsingissä, jotkut jopa Helsingin keskustassa", Spångberg kertoo.
Spångberg kertoi tutkimuksestaan Stakesin ja Kuntaliiton seminaarissa, jossa heräsi keskustelua siitä, kuinka hyvin hänen tavoittamansa nuoret edustavat nuoria asunnottomia. Moni epäili, että kaikkein pahiten syrjäytyneet jäävät sosiaalityön ulkopuolelle kokonaan, eikä heitä tavoiteta tutkimuksellakaan.
Toisaalta taas on paljon asunnottomia, jotka eivät tarvitse sosiaalitoimiston apua. Esimerkiksi nuori, joka tulee pääkaupunkiseudulle opiskelemaan, eikä löydä asuntoa ja asuu tuttavien luona, on pikaisessa asunnon tarpeessa, mutta ei välttämättä missään vaiheessa määrity asunnottomaksi, ei ainakaan tyypillisimmäksi sellaiseksi.