Asunnon re­mon­toi­mi­nen ja au­to­kaup­pa olivat törkeää ra­han­pe­sua – ho­vi­oi­keus lyhensi hieman tuo­mioi­ta

Rovaniemen hovioikeus lyhensi vuonna 1984 syntyneen naisen ja vuonna 1974 syntyneen miehen tuomioita törkeästä rahanpesusta.

Rovaniemen hovioikeus lyhensi vuonna 1984 syntyneen naisen ja vuonna 1974 syntyneen miehen tuomioita törkeästä rahanpesusta.

Oulun käräjäoikeus oli langettanut kummallekin 11 kuukauden ehdollisen tuomion viime vuoden lokakuussa. Hovioikeus määräsi naiselle yhdeksän kuukauden ja miehelle seitsemän kuukauden ehdollisen tuomion.

Kyseessä oli rikos, jossa nainen oli häivyttänyt ja peittänyt avopuolisonsa saamaa rikoshyötyä hovioikeuden mukaan reilut 71 000 euroa. Avopuoliso oli saanut rahat törkeän kiskonnan seurauksena. Rahoilla oli muun muassa remontoitu naisen omistamaa, Helsingissä sijaitsevaa rivitalohuoneistoa. Lisäksi nainen oli ottanut nimiinsä arvokkaan henkilöauton.

Rivitalohuoneisto oli tilattu yritykseltä, jota vuonna 1974 syntynyt mies edusti. Mies hyötyi remontista muun muassa sillä tavalla, että hän sai maksettua 32 000 euron velan yritystensä kautta tapahtuneiden maksujärjestelyjen välityksellä. Velka kuittaantui kyseisen rivitaloremontin yhteydessä. Hovioikeus katsoi, että mies oli osallistunut yhteensä rahanpesuun 42 000 euron osalta.

Käräjäoikeuden mukaan rivitaloasunnon remonttiin olisi käytetty rikoksella saatuja varoja lähes 70 000 euroa. Hovioikeuden mukaan näyttöä oli siitä, että naisen avopuolison törkeällä kiskonnalla saamia varoja käytettiin remonttiin 42 000 euroa. 

Hovioikeuden mukaan sekä naisen että vuonna 1974 syntyneen miehen olisi pitänyt ymmärtää, että rahat ovat peräisin rikollisesta toiminnasta.

Oikeudenkäynti viivästynyt

Hovioikeus perusteli vankeustuomioiden lyhentämistä sillä, että rikokset luettiin kummallekin tuomitulle lievempinä kuin käräjäoikeus oli tehnyt.

Rikokset olivat tapahtuneen vuosina 2011–2012. Käräjäoikeus oli kohtuullistanut naisen tuomiota oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi. Mies vaati tuomion kohtuullistamista hovioikeudessa. Hovioikeus päätyi lyhentämään tuomiota oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi.

Hovioikeus tuomitsi naisen menettämään rahanpesun kohteena olleet reilut 71 600 euroa korkoineen miehelle, jolta varat oli törkeän kiskonnan seurauksena saatu.

Juttua korjattu 17.11. kello 13.05. Miehen tuomio lyheni seitsemän kuukauden mittaiseksi.

Juttua korjattu 17.11. kello 19.00: Nainen oli ottanut nimiinsä yhden arvokkaan henkilöauton, ei kaksi, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.