tarja.ranta-ala-aho@kaleva.fi
Se meni näin: kymmenvuotiaat lapset saivat luvan käydä kahden kilometrin päässä olevassa kyläkaupassa hakemassa, mitä kesämökille pestattu apulainen tarvitsi ruuanlaittoon. Se oli aina yhtä juhlavaa.
Muutaman vuoden kuluttua, kun perheet siirtyivät taas koulujen päätyttyä mökille, oli tutun kaupan ikkunoissa laudat. Se oli suuri suru, kun isommista ei tiedetty.
Tilanteen pelasti myymäläauto, joka parkkeerasi muutaman kerran viikossa tienristeykseen lähelle kaupunkilaisten kesäasumuksia. Kova sana silloin, mutta ei se kyläkauppaa korvannut.
Kesä kesän perään myymäläauto harvensi kulkuaan, kunnes se ei saapunut enää ollenkaan. Ruoka tuotiin kaupungista isoina erinä, kun sinne oli kulkua.
Toinen esimerkki: pulkkilalainen mummo odotti hiihtolomaa vuosi vuodelta innokkaammin. Toki vieraat sinänsä olivat mieluisia, mutta odotukseen liittyi myös ilo siitä, että lapset kipaisivat niin näppärästi postilaatikolle, joka siirtyi aina vain kauemmas.
Lopulta lehdet ja kirjeet piti haetuttaa muutaman kilometrin päässä olevasta postikonttorista. Sitten ei ollut enää sitäkään.
En tiedä, kuka, miten ja mistä tuon mummon posti sen jälkeen haettiin. Nyt ongelma on poistunut. Pilven reunalla palvelut varmasti pelaavat.
Nämä muistotja muistikuvat nousivat mieleen, kun tuli uutinen kuntaministeri Hannes Mannisen vastaanottamasta ikääntyvän väestön palvelut syrjäseudulla -muistiosta.
Nyt myymäläautoista on tarkoitus tehdä yhteispalveluautoja, jotka kuljettavat asiakkaille kaupan antimien lisäksi kirjaston, mutta myös kotihoidon ja terveydenhuollon palveluja.
On kuulemma erittäin tärkeää, että syrjäseudulla asuville vanhuksille pystytään tarjoamaan edellytykset elellä kotona mahdollisimman pitkään.
Totta ihmeessä on. Ettei kuitenkin tässä myöhäisherännäisyydessä olisi kyse vain valtion säästösuunnitelmista. Vanhuksista suurin osa on jo aikaa sitten ilmaissut halunsa pysytellä kotona siihen saakka, kunnes noutaja tulee. Palvelujen puuttuessa se ei ole onnistunut tai se on onnistunut huonosti.
Ihmettelen vain, miksi monitoimiautoa pitää kokeilla. Eikö ole muutoinkin selvää, että ruuat ja lääkkeet on hoidettava vanhuksille jollain konstilla, kun kaupat ovat kyliltä kadonneet, eikä liikenneyhteyksillä voi enää kehuskella.
Nykyisin asuinpaikasta on tullut yhteiskunnallisten erojen aiheuttaja vanhusväestölle. Eikä asuinpaikan tarvitse olla syrjäseudulla, myös kaupungeissa palvelut siirtyvät entistä suurempiin yksiköihin, entistä kauemmaksi.
Hiukan huolestuttavalta kuulostaa kuitenkin se, että sisäministeriö aikoo selvittää, voidaanko ajokortin jo menettäneille myöntää ajo-oikeus päivittäisten asioiden hoitamiseksi rajoitetuilla alueilla, hyvissä keliolosuhteissa, valoisaan aikaan.
Kuolleena syntynyt ajatus. Vahinkoja on odotettavissa sekä kuskille että kaduilla kulkeville, satoi tai paistoi.
Jospa sittenkin käytettäisiin ammattiajuria ja vaikka yhteistä pirssiä. Ei sen järjestäminen ole mahdotonta, eikä edes vaikeaa. Ja näihin asioihin on pakko puuttua nopeasti: vuoteen 2030 mennessä 75-vuotiaita on 700 000 eli yli kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna.