Asuinalueiden eriarvoistuminen on saatava pysähtymään Suomessa. Muuten on vaara, että huono-osaisuus kasaantuu ja että sen myötä sosiaaliset ongelmat kärjistyvät.
Ruotsissa hiljattain puhjenneiden lähiömellakoiden syitä puidaan vielä pitkään. Samoin sitä, onko tällainen mahdollista Suomessa.
Vaikka vielä on ennenaikaista tehdä lopullisia johtopäätöksiä Ruotsin mellakoista, ne nostivat pintaan pohdinnat siitä, mitä seurauksia on huono-osaisuuden kasaantumisella eli sillä, että samoilla alueilla asuu työttömiä, syrjäytyneitä ja juurettomia ihmisiä.
Esimerkit vuosikymmenten ajalta useista maista kertovat, että huono-osaisuuden kasaantuminen yksille ja samoille asuinalueille on omiaan ajan myötä johtamaan sosiaalisiin ongelmiin, rikollisuuteen ja muulla tavalla piittaamattomuuteen yhteiskunnan normeista.
Tätä kehitystä on syytä varoa.
Pari vuotta sitten silloinen asuntoministeri Krista Kiuru (sd.) piti asuinalueiden eriarvoistumista odotettuakin suurempana ongelmana Suomessa.
Poliitikkona Kiuru julistikin, että lähiöt on nostettava kaupunkipolitiikan ytimeen. Sinne ne lie nostettukin jo, mutta edelleen kehitys kulkee ihmisiä eriyttävään suuntaan.
Kuvaavaa tälle ilmiölle on, että vanhat perinteiset vuokra-asuntoalueet tyhjenevät kanta-asukkaista ja että tilalle tulee maahanmuuttajia. Erityisen silmiinpistävä tämä ilmiö on pääkaupunkiseudulla, mutta toki nähtävässä myös muualla maassa.
On totta, etteivät muutokset asuntopolitiikassa tapahdu nopeasti. Kysymyshän on pitkälle kaavoituksesta, jolla rakentamista ohjataan.
Kaavoituksen lähtökohdaksi on otettava se, että alueille syntyy erilaista, kaikki yhteiskuntaluokat tai sosiaaliryhmät käsittävää rakentamista. Jopa saman talon sisällä voi olla eri tavalla rahoitettuja asuntoja, jolloin kansalaisia ei jaeta talojen perusteella huono- ja hyväosaisiin.
Tähän on vielä matkaa. Niillä asuinalueilla, joilla on onnistuttu yhdistämään erilaisia asumismuotoja ja sitä kautta tuomaan ihmisiä lähemmäs toisiaan, on saatu hyviä kokemuksia.
Ongelmia ilmenee eniten siellä, missä eriarvoistumisen on annettu tapahtua. Suomessa on lukuisia kaupunkilähiöitä, joissa työttömyysprosentti (HS 3.6.) on moninkertainen muihin kaupunginosiin verrattuna.
Alueita yhdistää myös alhaisempi koulutustaso sekä suuri maahanmuuttajien määrä.
Näiden tekijöiden ei uskota johtavan Ruotsin kaltaisiin mellakoihin, syrjäytymiseen kylläkin. Syrjäytyminen puolestaan merkitsee huono-osaisuutta ja yhteiskunnan normaaleista toiminnasta ulos joutumista.
Suomessa ei ole mitään syytä jäädä odottamaan, mihin asuinalueiden eriarvoistava kehitys johtaa. Vaikka se ei johtaisikaan Ruotsin tapaiseen rähinöintiin, mitään hyvää siitä tuskin seuraa. Ongelma tiedostetaan, siksi siihen tulee puuttua viipymättä.
Lähiöihmisenä itseään esittelevä uusi asuntoministeri Pia Viitanen (sd.) on luvannut edeltäjänsä tavoin puuttua asuinalueiden eriytymiskehitykseen. Tässä hänelle tarjoutuukin oivallinen tilaisuus saada aikaan historiallinen käänne.