Ingen liten lort - Astrid Lindgren mielipidevaikuttajana. Kungliga Biblioteket, Tukholma. 30.11. saakka.
Astrid Anna Emilia Lindgren -valokuvanäyttely. Kulturhuset, Tukholma 2.9. saakka.
Astrid Lindgrens Näs - lapsuudenkoti ja taidekeskus, Vimmerby.
Junibacken, Tukholma, ja Astrid Lindgren värld -teemapuisto, Vimmerby.
"On asioita, jotka on tehtävä, vaikka ne ovatkin vaarallisia. Muuten ihminen ei ole ihminen vaan vain rikkahippunen", sanoo Joonatan Leijonamieli pikkuveljelleen Korpulle yhdessä Astrid Lindgrenin rakastetuimmista kirjoista.
Tukholmaan matkaava joutuu näinä aikoina kulkemaan silmät kiinni ja umpikuurona, jos jostain syystä haluaisi välttyä Astrid Lindgrenin 100-vuotisjuhlalta. Tuo lause on tunnuksena yhdessä juhlavuoden kiinnostavimmista tapahtumista.
Tukholman Kuninkaallisessa kirjastossa 30. marraskuuta saakka avoinna oleva näyttely esittelee satutädin särmikästä puolta reippaasti kantaaottavana mielipidevaikuttajana.
Astrid Lindgreniä ei aivan helposti tule mieltäneeksi poliittiseksi kirjailijaksi, vaikka hän mitä suurimassa määrin oli sitäkin: esimerkiksi juuri Veljeni Leijonamielen totalitarismin vastainen symboliikka koettiin neuvostomiehityksen alaisessa Tshekkoslovakiassa niin ilmeisenä, että kirja levisi kädestä käteen maanalaisina, niin sanottuina. samizdat-kopioina - ja tämä vain ilmeisimpänä esimerkkinä.
Mutta Lindgren ei ollut vaikuttaja ainoastaan kirjojensa ja sadun allegorioiden kautta. Eritoten myöhemmällä iällään hän vaikutti aktiivisena kannanottajana, joka osasi myös ärsyttää. "Ruotsalaisille hän on kuin Ingmar Bergman - vain kiltimpi lapsille", veistelivät vastustajista pisteliäimmät.
Yksi Lindgrenin toistuvista teeseistä onkin Peppi-kirjoista tuttu: sen joka on hyvin vahva, on oltava myös hyvin kiltti.
Neljään aihekokonaisuuteen jakautuva näyttely esittelee kuvin, kirjein ja lehtileikkein aiheita, joiden puolesta Lindgren oli toistuvasti valmis puhumaan epäsuosioon joutumisen uhallakin.
Lapset, eläimet ja ruotsalainen maaseutuluonto sekä rauhanasia olivat pysyvästi lähellä kirjailijan sydäntä.
Näyttelyn neljäs kokonaisuus keskittyy niin sanottuun Pomperipossa -debattiin, joka nosti myrskyn ja myllerryksen Ruotsin lehdistössä vuonna 1976. Tuolloin 68-vuotias Lindgren lähti sadun keinoin taisteluun järjettömäksi kokemaansa verotusjärjestelmää vastaan.
"Astrid Leijonamieli" tuli, näki ja voitti: satiirinen aikuisten satu ja sitä seurannut julkinen keskustelu johti lakimuutokseen ja hallituksen vaihtumiseen. Seuraavan syksyn vaaleissa Ruotsin sosialidemokraatit menettivät valtansa ensimmäisen kerran 44 vuoteen - ja pilapiirtäjä Sven Rydén kuvasi valtionvarainministeri Gunnar Strängin Eemeliksi verstaaseen puu-ukkoja veistämään.
Tutumpaa tai ainakin odotuksenmukaisempaa Lindgreniä on valokuvin esillä Tukholman Kulturhusetissa. Sekä perhealbumeista että ammattikuvaajien kokoelmista kootut valokuvat esittelevät Astrid Anna Emilia Lindgrenin lapsuudesta vanhuuteen sellaisena kuin hänet on aina haluttu nähdä: sydämellisenä ja maailmaa syleilevänä, tavallisena ja mutkattomana.
Tuon rautaisen mimmin pintaa syvemmälle pääsee kuitenkin kaikkein parhaiten kirjoissa, ja kenties Djurgårdenissa, Junibackenin pysyvässä näyttelytilassa, jonka panoraamajunamatka Lindgrenin satuihin on onnistuttu rakentamaan huikaisevan kauniiksi ja koskettavaksi.
Ja jos jaksaa matkustaa Tukholmaa pidemmälle, vain reilun 300 kilometrin päästä Vimmerbystä löytyvät Lindgrenin lapsuudenkoti sekä Astrid Lindgren värld.